Rss Feed

Posts Tagged ‘neuvola’

  1. Suositusten mukaan vai niiden vierestä?

    September 6, 2012 by Hanna-Mari

    Minä syön itse -kirjaa tehdessä yksi iso periaatekysymys oli tämä: mille kaiken perustamme? Koska kirja tehtiin nimenomaan suomalaisia varten, luontevalta tuntui se, että vallalla olevien oppien mukaan mennään, niiden samojen, joita neuvolassa kehotetaan noudattamaan.

    Jo tässä lähdetään eri reitille kuin sormiruokailun raamatussa, Omin sormin suuhun -kirjassa. Gil Rapleyn ja Tracy Murkettin teoksessa eri ruoka-aineita voidaan tarjota puolivuotiaalle lapselle kerralla useita, ja toisaalta lapsi saa valita itse, koska kiinteän ruoan aloittaa – ajankohta voi siis olla myöhäisempikin kuin tuo maaginen kuusi kuukautta.

    Viralliset suositukset tehdään aina varovaisuusperiaatteella, herkimpien mukaan. Blw:tä eli täysin lapsentahtista sormiruokailua on tutkittu tosi vähän. Kaikki tutkimukset, joihin itse olen törmännyt, puhuvat mielestäni täysin sen puolesta, mutta tiedemaailma onkin maallikosta hiukan neuroottinen. Esimerkiksi viime vuonna Skotlannissa tehdyssä tutkimuksessa otoksena oli 602 lasta. Tutkimuksessa sormiruokailu todettiin hyväksi tavaksi opetella kiinteisiin ruokiin, mutta koska hitaammin kehittyvät lapset saattoivat saada sillä tavoin liian vähän ravintoa, ei yksinomaista sormiruokailua päädytty suosittelemaan. Tutkimuksessa näitä lapsia oli otoksesta kuusi prosenttia. Minusta se kuulostaa tosi pieneltä määrältä. Tutkimuksen tehneet näkevät asian toisin: heidän mielestään sormiruokailu toki kannattaa, mutta lisäksi tulisi syöttää soseita – ihan vain varmuuden vuoksi.

    Meillä sormiruokailu eteni kotimaisia suosituksia soveltaen. E sai kyllä välillä enemmän kuin yhden tai kaksi uutta ruoka-ainetta viikossa, mutta aika rauhallisesti edettiin. Nitraattipitoisista kasviksista ja esimerkiksi hunajasta pysyttelimme visusti erossa, kunnes ikää tuli yksi vuotta, mutta suositusten vastaisesti E söi – hyvällä halulla ja vatsavaivoista mitään ilmoittamatta – kikherneitä jo seitsenkuisena. En nimittäin osannut laskea niitä kuivattuihin papuihin kuuluviksi. Imetyksen lopettaminen hiukan reiluun vuoteen oli monen sattuman summa. E vähensi imetyksiä pitkään itse parin hämmennyspäivän jälkeen näytti unohtaneen koko jutun ja kaiken lisäksi nukkui paremmin kuin koskaan. Itse en usko, että imetyksen merkitys romahtaisi, kun lapsi täyttää vuoden. Ravitsemuksellinen merkitys varmaankin vähenee kyllä, mutta imetyksen muut merkitykset, kuten läheisyys ja turva eivät katoa mihinkään. Niitä voi onneksi osoittaa muutenkin kuin äidinmaidolla.

    Suosituksiin suhtautuminen on jotenkin jännä asia. Jokainen on varmaan kuullut terveydenhoitajasta, joka sekoaa kuullessaan, ettei vauva-asiakas saa puuroa kahdesti päivässä ja lähettää tämän ravitsemusterapeutille. Itse säikähdin tosissani, kun kuulin, että kikherneitä ei pitäisi antaa alle vuoden ikäiselle. Se suositus kuitenkin perustuu herkkävatsaisten suojeluun – mitään varsinaisesti haitallista kikherneet eivät sisällä.

    Miten tarkasti te olette noudattaneet neuvolasta saatuja ohjeita? Ensiruoaksi perunaa ja puuroa kahdesti päivässä, vai jotakin ihan muuta?


  2. Kasvujännitys selätetty

    August 23, 2011 by Hanna-Mari

    Kahdeksankuisneuvola takana – ja onnellisesti. Tyyppi oli kasvanut liki kilolla edelliskerrasta, eikä lääkärillä ollut naputtamisen aihetta. Sormiruokailu oli asia, josta todettiin tyyliin “kiva, jos homma toimii” (tässä vaiheessa äiti suoristi selkäänsä ja tuuletti mielessään), ja että “käyttääkö tosiaan lusikkaakin?” (ja tässä totesi, että tavallaan: kippaa lusikan sisällön pöydälle ja vetää kaman sormin suuhunsa).

    Huh, helpotti kyllä. Tuntuu hurjalta, että seuraava neuvolakeikka on vasta joulukuussa, yksivuotissynttärin tienoilla. Näinkö sitä yhtäkkiä luotetaan meikäläisiin kasvattajina ja pikkutyypin huoltajina? Hurjaa.

    Myös yöimetyksiin lääkäri suhtautui mukavan rennosti, eikä patistanut lopettamaan niitä. Hyvä siksi, että en näe siihen itse toistaiseksi aihetta. Hän vain muistutti, ettei E niitä enää välttämättä tarvitse. Ja että ne kannattaa lopettaa ainakin siinä tapauksessa, “jos tuntuu, että maito loppuu”.

    Loppuu? Mihin se nyt yhtäkkiä loppuisi?


  3. Voihan kasvujännitys

    August 3, 2011 by Hanna-Mari

    Kahdeksankuisneuvola-aika on sovittu, aikaa siihen vielä melkein kolme viikkoa. Onpa aikaa jännittää. Onko E kasvanut tarpeeksi? Pysynyt käyrillä? Mitä lääkäri, joka kehottaa kaikkia vanhempia syöttämään soseita jo nelikuiselle, sanoo sormiruokailusta? Millainen terkka meille tällä kertaa osuu, kun oma ihana on lomalla? Pitäisikö pysyä hiljaa ruokailutavoista siihen asti, että vaa’alla on käyty?

    Tai jos kävisi salaa puntarilla neuvolan aulassa jo kohta.

    Jännittää.


  4. Mitä jos se allergisoi?

    June 26, 2011 by Hanna-Mari

    Tällä viikolla E sai maistaa useita uusia makuja – ja samalla ruoka-aineita, joita aiemmin on pidetty varottavina niiden allergiariskin vuoksi.

    Juhannuslounaaksi mansikkaa, kananmunaa ja avokadoa.

    Neuvolan rohkaisemana ja Omin sormin suuhun -kirjan päntänneinä uskalsimme kuitenkin tarjota tyypille lohta, mansikkaa ja kananmunaa, sillä meistä kumpikaan ei ole niille allerginen. Gil Rapleyn sormiruokailuraamattu neuvoo puoli vuotta täyttäneen vanhempia välttämään vain niitä ruoka-aineita, joille jompi kumpi vanhemmista on selvästi allerginen. Meidän tapauksessamme pois jäävät selleri ja maapähkinä.

    Neuvolasta kysyin, mitä tehdä, jos jokin ruoka aiheuttaa yhtäkkiä rajun allergisen kohtauksen. Terveydenhoitaja rauhoitteli ja totesi, että jos lapsi on jollekin voimakkaasti allerginen, laukaisee jo pelkkä kosketus jonkinmoisen reaktion. Siispä tuijotimme tiukasti E:n käsiä, kun hän pyöritteli niissä mansikkaa sekä suupieliä, kun hän tähtäsi lohipalaa. Ei pienintäkään merkkiä punoituksesta.

    Ja miten maistui? Hyvin, taas kerran. Toivottavasti tytöllämme on olemassaoleva makuaisti – niin pokerinaamalla hän syö kaikkea, mitä eteensä saa. Ongelmat ruoan kanssa lienevät edessä joskus myöhemmin.


  5. Sormiruokailun plussat ja miinukset

    June 21, 2011 by Hanna-Mari

    Kohta kuukausi sormiruokailua takana! Sen kunniaksi yhteenveto tähänastisesta. E täytti siis viime viikolla puoli vuotta ja aloitteli ruokaan tutustumista jo hiukan päälle viisikuisena. Olemme edenneet hyvin hitaasti ja harvoilla ruoka-aineilla, ja niitä sekä vauhtia on lisätty nyt, kun ikää on tarpeeksi ja tahtoa ruokapöytään tuntuu löytyvän.

    Ensin ikävät asiat:

    - Sotku. Tätä ei voi välttää, jos antaa lapsen opetella syömään itse. Puuroa löytyy korvan takaa, parsakaalia jalkapohjista (myös vanhempien, kantautuu nimittäin kaikkialle) ja banaania hiuksista.

    Miten sen kanssa eletään? Ihan hyvin, toistaiseksi. Huokailemme syvään ja uskomme, että sotkuvaiheelta ei voi välttyä, söipä lapsi itse tai syötettynä, ja meillä käydään sitä läpi nyt.

    - Epävarmuus siitä, paljonko lapsi syö. Tätä voi kuitenkin silmämääräisesti arvioida. Meillä menee yleensä puolet siitä, mitä on tarjolla. Neuvolan mukaan 6-8-kuinen lapsi tarvitsee kiinteää ruokaa 2-4 desiä päivässä. Uskoisin meidän olevan ainakin hyvin lähellä tuota kahta jo nyt, ja ruokailukertoja on nyt alettu nostaa kahdesta kolmeen per päivä. Kaikki tarjottava ruoka on kuitenkin tiukkaa tavaraa, sillä seassa ei ole vettä eikä täyteaineita kuten riisitärkkelystä, joita valmiista soseista usein löytyy.

    - Jäte. Ruokaa menee väkisin hukkaan, sitä ei voi kiistää. Ei hyvä. Toivon, että nyt hukattu ruoka on pois tulevasta. Että E oppii itse syödessään ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi, joka ei jätä isompana vihanneksiaan lautaselle. Toistaiseksi kaikki tarjottu on kelvannut hienosti.

    Sitten hyviin puoliin:

    + Kehitys. Tänään E hoksasi oikeat otteet avokadopalojen kanssa, eikä ruoka enää luistellut käsistä karkuun. Vielä viime viikolla liukkaat palaset olivat hänelle hankalia. Myös aamupuuron lusikointi sujuu koko ajan paremmin. Ja tukehtumisen pelosta: E ei ole kakonut ruokaansa kertaakaan moneen päivään – hän lienee tajunnut, minkä verran suuhun sopii kerralla työntää. Edistyksen näkeminen on älyttömän palkitsevaa, ja sen nopeus on yllättänyt meidät täysin.

    + Vapaat kädet. On ihan juhlaa istua puolivuotiaan tyypin kanssa samassa pöydässä ja syödä itse kaikessa rauhassa samaan aikaan, kun tyyppi vetää itse pokkana lounastaan.

    + Hyvä meininki. Tähän asti ruokailuhomma on ollut tosi kivaa. Maanantaina kävimme yhdessä torilla valkkaamassa E:lle tuoreita ruokajuttuja koko viikoksi. Viikonloppuna teimme meksikolaista, ja varasimme tyypille omat avokadot. En malta odottaa, että pääsemme mökille, jossa E saa maistaa ensimmäiset savumuikkunsa (ilman suolaa, tietty). Lomalle pakkaamme mukaan oman ruokailualustan sekä liinan syöttötuolin alle, niin siivous toisten nurkissa onnistuu kätevämmin.


  6. Paljonko on tarpeeksi?

    June 17, 2011 by Hanna-Mari

    E syö toistaiseksi kiinteää ruokaa kahdesti tai kolmesti päivässä, aamulla puuroa, lounaalla ja/tai päivällisellä vihanneksia ja hedelmiä. Määrät eivät ole isoja, mutta ilmeisesti aika vähällä pärjää.

    Kysyin oikeita ruokamääriä neuvolasta, ja terveydenhoitajan vastaus oli huojentava: 6-8-kuiselle lapselle riittää 2-4 dl kiinteää ruokaa päivässä, jos imetyskertoja on 6-8. Meillä imetyskerrat ylittyvät vielä tuostakin, koska tyyppi taitaa olla äitinsä kaltainen: pieniä aterioita ja usein. Kiinteää matskua menee varmasti jo melkein tuo pari desiä päivässä (lattialle lentää usein aika tasan puolet tarjottavista), ja määrä saa nyt lisääntyä, sillä päähenkilö on täyttänyt maagiset puoli vuotta.

    6-8-kuiselle lapselle riittää 2-4 dl kiinteää ruokaa päivässä, jos imetyskertoja on 6-8.

    Tarkoitus ei ole järjestää mitään imetyksen alasajoa. Terkka neuvoikin, että enempiä aterioita ei ole vielä tarpeen antaa, ellei halua eroon esimerkiksi yöimetyksistä. Toistaiseksi siihen ei ole tarvetta, koska niitä on tavallisesti vain kaksi. Olen myös ymmärtänyt, että yöimetyksillä on osuutensa maidon riittävyydessä, joten antaa tyypin vaan syödä vielä kun haluaa.

    Että meille onkin sattunut tuollainen terveydenhoitaja. Toisia on jo kehotettu rajoittamaan imetysmääriä ja jättämään yöimetykset pois, koska puolivuotias ei maitoa yöllä tarvitse. Saa nähdä, jättääkö E aikanaan yösyöpöttelyn itse pois vai pitääkö häntä siihen paljonkin patistaa.


  7. Jos se kuitenkin meinaa tukehtua?

    June 15, 2011 by Hanna-Mari

    Neuvolaterveisiä! Kävimme tänään, ja jäi hyvä mieli: terkka on ihanan lapsentahtinen, sormiruokailumyönteinen ja osoittanut erinomaista vouhottava ja ylpeä äiti -kestävyyttä.

    Kysyin tukehtumisriskiasiasta, ja neuvolan viesti oli tosi lohdullinen: Vauvat on suunniteltu niin, että tukehtumisen riski on tosi pieni, eikä sormiruokailu sitä merkittävästi lisää. Jos vauva istuu suorassa ruokaillessaan, kakomisrefleksi pitää huolen liian isoista ruokapaloista.

    Entä jos kuitenkin sattuu jotakin? Mummon vinkki oli, että lapsi syliin alaspäin viettävään asentoon ja sormet kurkkuun niin, että tyyppi oksentaa. Neuvola ei tyrmännyt tätäkään. Terveydenhoitajan oma neuvo oli ottaa lapsi syliin kaltevaan asentoon pää alaspäin ja taputella lapaluiden väliin eteenpäin suuntautuvalla kädenliikkeellä.


  8. Onko se allergiaa?

    June 3, 2011 by Hanna-Mari

    E:n molempiin käsivarsiin on ilmestynyt pieniä kuivia läikkiä. En osaa nimetä niiden tarkkaa ilmestymisajankohtaa enkä näin ollen yhdistää niitä mihinkään tapahtumaan tai ruoka-aineeseen.

    Huolissani osaan olla. Neuvolasta ei saanut tänään ketään kiinni, mutta kätilöystävän kyllä. Hän lohdutti, ettei ole koskaan kuullut yhdenkään vauvan olevan allerginen kurkulle, vesimelonille tai päärynälle, ja kehotti vain tarkkailemaan tilannetta. Jos ihottuma-alue leviää, pahenee tai alkaa selvästi häiritä lasta, kannattaa sille tietysti tehdä jotakin. E ei toistaiseksi ole asiasta moksiskaan. Hän on liekeissä uudesta taidostaan ja ryömii pitkin kämppää.

    Syömään opettelevan puolivuotiaan kanssa ruoka-aineita ei tarvitse vältellä varmuuden vuoksi. Nykyisin suositellaan myös, että vaikka jostakin aineksesta pientä reaktiota tulisikin, kannattaa mieluummin varovasti altistaa kuin välttää. Siedätyshoitoa, siis!


  9. Kuusi imetysongelmaa

    May 30, 2011 by Hanna-Mari

    Pian E on saanut kuusi kuukautta äidinmaitoa. Keskimäärin jokaiseen kuukauteen on mahtunut yksi ongelma, hankaluus, johon olemme tarvinneet apua tai joka on lopulta helpottanut itsestään ajan kanssa. Uusia outousvaiheita odotellessa!

    1. Imetys yhtä itkua

    Aivan pikkuisena, muutaman päivän iässä, E kärsi synnytyksessä kipeytyneestä niskastaan. Lisäksi syömistä vaikeutti tytön vino asento, jossa hän oli majaillut kohdussa pitkään. Olimme päässeet juuri kotiin, mutta syömisestä ei tahtonut tulla mitään. Kotona itki nälkäinen lapsi ja umpiväsynyt äiti. Apua saimme Kätilöopiston Haikaranpesän imetysvastaanotosta, jonne neuvola meidät onneksi ohjasi. Kaiken ratkaisi oikea syöttämisasento, jossa vauva nostaa leukaansa tarpeeksi ylös.

    2. Herättelyvaihe

    Muutaman päivän ikäinen E nukkui tasaisen syömisen kannalta liiankin pitkiä pätkiä, ja ensipäivien aikana saimme ohjeet herätellä häntä syömään kolmen tunnin välein. Se tuntui ristiriitaiselta; ensin neuvotaan, että kaiken ydin on syöttää lapsentahtisesti, eli aina kun vauva sitä pyytää. Kun lapsen ruokailutahti onkin hidas, sitä pitää kuitenkin nopeuttaa. Stressaava herättelyvaihe meni ohi reilussa viikossa, jolloin E osasi jo vaatia ruokaa useammin.

    3. Maratonvaihe

    Tämä vaihe tuntui ikuisuudelta. Ensimmäisen reilun kuukauden ajan E söi päivisin nopeasti, mutta iltatankkaus oli aivan omaa luokkaansa. Hän aloitti sen kuuden aikaan illalla, torkahteli välillä, mutta niin pieniksi hetkeksi, ettei äidille käytännössä jäänyt hetkeäkään omaa aikaa. Rajuimmillaan tyyppi vaati saada olla rinnalla jopa aamuyön tunneille asti. Aiemmin olin ajatellut, että hän saa luvan nukkua omassa sängyssään alusta saakka. Käytäntö saneli toisin. Kun E vihdoin nukahti, hän sai nukkua ihan missä huvittaa – kunhan nukkui.

    Iltasyömiset ovat edelleen meillä pisimpiä, mutta lyhentyneet rajusti. Reilu varttitunti on todella lyhyt hetki verrattuna viiteen tuntiin!

    4. Vain tietyt asennot kelpaavat

    Syömishommat onnistuivat pitkään kunnolla ainoastaan kylkiasennossa. Kun tytön niska vahvistui, aloin treenata istualtaan ruokkimista. Se sujui aluksi hyvin vain toiselta puolelta, toisella tuli itku. Tähän auttoi aika sekä lapsiin erikoistunut osteopaatti, joka sai edistettyä E:n toipumista rajusta maailmaantulostaan.

    5. Kävele, äiti!

    Reilun kolmen kuukauden iässä E alkoi kiinnostua maailmasta niin, että se häiritsi jo hänen keskittymistään. Esimerkiksi muskarissa äiti sai kantaa tytärtä sylissään pitkin salia, jotta tämä suostui syömään kunnolla. Nykyisin en edes yritä ruokkia E:tä heti, kun olemme tulleet uuteen paikkaan, vaan hän saa ensin tsekkailla rauhassa tilannetta. Kotiuduttuaan syöminen sujuu yleensä hyvin – ja jos ei muuten suju, kävellessä kyllä.

    6. Äiti ei saa puhua

    …tai tytär ei syö, vaan alkaa jutella iloisesti takaisin – ja saa hetken kuluttua nälkäkiukut. E:n tankkaukset ovat onneksi nykyisin niin lyhyitä, että äiti malttaa olla sen ajan hölisemättä. Tämä vaihe alkaa hiljalleen mennä ohi. Äiti saa jo puhua, jos puhuu ihan hiljaa.


  10. Neuvolan sormiruokailuvinkit

    May 20, 2011 by Hanna-Mari

    Neuvolan sormiruokailuohjeet eivät tarjoa mitään uutta niille, jotka ovat lukeneet lajin raamatun, Gil Rapleyn kirjoittaman Omin sormin suuhun (WSOY). Parasta kirjassa on se, miten se kehottaa luottamaan lapseen ja hänen haluunsa sekä kykyynsä oppia.

    Neuvolan ohjeaanelonen kertoo perusasiat: “kun vauva osaa istua (tuettuna, jep), kurkottaa (kyllä), tarttua (todellakin), laittaa suuhunsa (aivan varmasti), liikutella ruokaa suussaan (ei mitään aavistusta) ja nielaista sen (hoitunee harjoittelulla), voit antaa hänen syödä omin sormin”.

    “Ole valmistautunut sotkuun, joka kestää kuukausia.”

    Ohjelappusen sävy on lakonisuudessaan hupsu. “Nielemisen oppiminen vie viikkoja ja sitä ennen ruoka putoaa suusta ulos”. “Kun lapsi alkaa tutkia ruokaa, ole valmistautunut sotkuun, joka kestää kuukausia”. Totta molemmat! On selvää, että touhu on aluksi treeniä. Ja sotku – sitä tulee joka tapauksessa, kun lapsi alkaa syödä itse. Miksei siis nyt heti?

    Hiukan tsemppausta tulee kuitenkin ihan ohjeiden lopussa, jossa todetaan se koko asian ydin: “Mitä enemmän annat vauvalle aikaa totutella ruokaan, haistella ja tunnustella sitä sekä leikkiä sen kanssa, sitä nopeammin hänestä tulee itsevarma ja taidokas ruokailija”. Aivan. Siksi koko touhuun onkin tarkoitus ryhtyä.