Rss Feed

Aamupuurouutuus: kädet mukaan

July 7, 2011 by Hanna-Mari

Mummolaterveisiä! E on päässyt lomareissullaan kunnolla hiutalepuuron makuun. Nyt voin enää kysellä itseltäni, miksi edes alunperin tarjosin hänelle vauvoille suunniteltuja jauhopuuroja, sillä hiutalekama tuntuu maistuvan tytölle paljon paremmin.

Ja mikä ihaninta – sen kanssa voi käyttää käsiä. Kun jauhopuuro luistaa sormista saman tien, jää hiutalematsku hyvin kiinni nyrkkiin, josta sitä kelpaa maistella. Kyllä, sotku on ollut melkoinen, mutta E on haltioissaan: hän höpöttelee innoissaan aamiaispöydässä, syö valmiksi täytetyllä lusikalla, antaa äidin syöttää jonkun lusikallisen ja kauhoo välillä kaksin käsin pientä puurokuppiaan.

Huomasin myös jännän ilmiön: kun E maisteli eloveenaansa ekaa kertaa itse lusikastaan, hän ei kakonut kertaakaan. Toisin kävi, kun annoin hänelle puuroa syöttämällä – yskähteli sille heti. Ruoan karkeus ei siis tälläkään perusteella näytä olevan mikään ongelma sormiruokailevalle vauvalle, kunhan hän saa hoitaa syömisen itse.

E syö aamupuuronsa edelleen nakuna, sillä muu olisi jälkisiivouksen kanssa järjetöntä. Myös äidin kädet (vähintäänkin ne) ovat ihan puurossa jokaisen aamiaisen jälkeen. Mutta samalla aamiaispöytä toimii kotikosmetologihoitolana, hih.


Ei kommentteja »

Ei kommentteja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>