Rss Feed

Posts Tagged ‘vauvalusikka’

  1. Kohta kaksi vee!

    December 7, 2012 by Hanna-Mari

    E täyttää kaksi reilun viikon päästä. Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut! Lähestyvän synttärin kunniaksi tilannekatsaus siihen, miten ruokailu sujuu lapselta, jota ei ole tarvinnut syöttää (niin, paitsi lyhyinä mutta intensiivisinä eksistentiaalinen ahdistus -kausinaan).

    Kaikki menee, paitsi…

    E söisi ennakkoluulottomasti lähes kaikkea, mutta kiertää kaukaa tavallisen maidon, tomaattipohjaiset ruoat, munakoison ja paprikat. Allergioita hänellä ei ole todettu, epäilty kyllä vaikka mitä, ja se onkin ainoa asia, joka on ollut syömisessä meillä kurjaa. Esimerkiksi kalaa ja maitotuotteita olemme testanneet säännöllisesti pikkumäärissä aina uudelleen. Vuohenmaito tuntuu sopivan, mutta toistaiseksi hänen ruokajuomansa on useimmiten kauramaito.

    Herkkujen kanssa vanhemmat ovat lähes yhtä kireitä kuin ennenkin: tyyppi ei tiedä, mitä karkit ovat, saa pillimehun poikkeustilanteessa ja vetää silloin tällöin ikionnellisena keksin. Synttäreille tehdään tietty kakkua. Mutta mitenhän kauan saman saa onnistumaan toisen lapsen kanssa..?

    Tämä jengi söi keittiössämme tänään.

    Innokas keittiöapuri

    Juuri nyt on meneillään kohtuullisen vaivaton ruoanlaittokausi. Kun keittiössä tapahtuu, tulee E mukaan toimintaan. Hän vie oma-alotteisesti ruokailuvälineitä pöytään ja kattaa sekä kokkaa sen jälkeen vaihtelevalle yleisölle. Myös tiskikoneen tyhjentäminen on tyypistä kerrassaan ihanaa hommaa. Olemme jo sopeutuneet siihen, että lusikat ja haarukat ovat laatikossaan vaihtelevassa järjestyksessä.

    Välineinä haarukka, lusikka ja kädet

    E on opetellut käyttämään veistä ja sille päälle sattuessaan leikkaa innoissaan mitä tahansa ruokaa omalla lautasellaan. Keittiöhommissa hän saattaa hakea leikkuulaudan, pyytää omaa veistään ja porkkananpalasta, jota katkoo keskittyneenä. Ruokapöydässä tavallinen kuvio on tämä: ruokailuvälineitä vaaditaan käyttöön, ruokaa asetellaan niihin suurella intohimolla – ja napataan lopulta sormin suuhun. Eiköhän tuo kouluikään mennessä luovu sormiruokailusta!


  2. Kätevähkö kouru

    February 21, 2012 by Hanna-Mari

    Aika tyhjäksi meni tämä lautanen.

    Meillä syötiin kasvissosekeittoa (joo, taas, on tullut sen variointi tavaksi) tänään näin. Kaukalomallinen ruokalappu on melko hyvä, sillä siitä voi kaapia valumat takaisin syötäväksi. E hallitsee tämän jo itsekin, ja tyhjentää kourun siinä vaiheessa, kun lautanen alkaa näyttää tyhjältä.

    Tuotekehittely olisi kyllä kiva. Ruokalappu on varmaankin suunniteltu syötettäville lapsille, sillä se on niin leveä, että häiritsee hiukan käsien käyttöä. Hiukan kapeampi ja pidempi kourulappunen olisi loistava.

    Keiton kanssa naposteltiin kvinoaa sekä riisikakkuja. Tuntuu, että E on nyt päässyt tosissaan dippaamisen makuun ja hyödyntää sitä mielellään valuvien ruokien kanssa. Ehkä lusikka ja dippailu tukevat hyvin toisiaan syömisen opettelussa. Olisi loogista minusta se.


  3. Sit tää söis tästä

    January 28, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijallamme on kohta ikää vuosi ja kaksi kuukautta, ja lusikkaa hän käyttää jo melko hyvin. Myös ruokapöydän ulkopuolella.

    Kaavitaanpa tämä tyhjäksi.

    Kaikki lusikkaa etäisestikin muistuttavat esineet saavat ruokailuvälineen roolin, kun E kaapii niillä leikkiruokaansa milloin lelulaatikosta, milloin keittiön lattialle kaivamastaan pakasterasiasta. Lusikalla kaavitaan, se viedään suuhun ja sanotaan äänekkästi amnamnam!

    Lapset ovat mystisiä. Neuvolan odotustilassa E leikki itseään puolta vanhemman tytön kanssa. Hän oli poimivinaan jostakin jotakin jännittävää hyppysiinsä, tarjoili sitä uudelle leikkikaverille, joka välittömästi nappasi näkymättömän asian itselleen ja laittoi sen maiskutellen suuhunsa. Molemmat hykertelivät tyytyväisinä.

    Universaaleja ja sisäänrakennettuja ovat nuo leikkimisen säännöt. Ei niihin sanoja tarvita.


  4. Ite söin lusikalla

    January 5, 2012 by Hanna-Mari

    Mutta lautanen on tyhjä!

    Maa-artisokka-perunakeitto on herkkua, jonka E pisteli reteesti lusikalla. Nyt hän onkii annoksensa puolikasta ruokalappunsa taskusta. Puolet jäi matkalle. Mutta lattialla ei ole mitään, ja komeaa oli yritys!


  5. Miten eroon sormiruokailusta?

    November 30, 2011 by Hanna-Mari

    Ystävä esitti kiperän kysymyksen: Miten hänen taaperoikäisen poikansa saisi lopettamaan käsin syömisen ja käyttämään lusikkaa?

    Tyyppi hallitsee lusikankäytön täysin, mutta yleensä viskaa lusikan nurkkaan ja upottaa nyrkkinsä pinaattikeittoon. Selitä siinä sitten, että olet jo riittävän iso käyttämään ruokailuvälineitä…

    Mutta vastauksena otsikon kysymykseen: en tiedä. Riittäisikö aikuisen kärsivällisyys ja mallista oppiminen, jolla on huomattu olevan iso valta syömisenopettelussa?


  6. Suuria harppauksia

    November 11, 2011 by Hanna-Mari

    Täydellä mukilla ei tarvitse hulluna kallistaa.

    Ilmeisesti lapset oppivat puuskissa. Kuukausien haahuilun jälkeen lusikan käyttöön on tullut meillä aivan uutta näppäryyttä, ja nokkamukin kanssa E:llä on jälleenlämmennyt rakkaussuhde.

    En osaa sanoa, koska se tapahtui, mutta aivan viime päivinä E on hoksannut lusikan käytöstä oleellisen. Hän käyttää sitä puurolla jo yhtä paljon kuin käsiäänkin (joita ei tietenkään vielä sovi unohtaa), yleensä myös oikein päin. Usein hän kauhoo puuroa lusikan kuperalla puolella, mutta kuitenkin. Alkuviikosta hän söi keittoa ensin käsin, mutta keskittyi sitten pitkään kastamaan lusikkaa soppaan ja viemään sitä suuhunsa. Pieni tippa meni kerrallaan, mutta idea, se on mitä ilmeisimmin ymmärretty.

    Lusikankäyttöä – kuten syömistä yleensäkään – ei ole erikseen opetettu. Syömishommien alkuvaiheessa puolivuotias E sai lusikan eteensä täytettynä, mutta luovuimme siitä nopeasti, kun homma alkoi sujua paremmin käsin. Sen jälkeen hän on tajunnut touhun itse mallista. On siis kannattanut istua itse vieressä, pysyä pokkana ja lusikoida puuroa samaan aikaan, kun toinen tutkii ruokaansa ja dippaa sitä vesilasiin.

    Ja vedestä puheen ollen: kerroin aiemmin, miten kireilin E:n vedenjuonnin kanssa. Ihan kuin pöydälle kaatuva vesi olisi jotenkin ikävämpää siivottavaa kuin esim. keitetty riisi… Pitkään menikin, että juotin häntä itse ensin nokkamukista, myöhemmin lasista. Sitten palasimme projekti nokkamukiin, ilman sitä tippalukkosysteemiä. Kannatti. Tyyppi riemastuu jo mukin nähdessään. Aluksi hän onnistui juomaan siitä lähinnä tuurilla sekä siksi, että se oli täytetty mahdollisimman täyteen – vaati siis vähemmän kallistamista. Jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän kenottaa pää vinossa syöttötuolissaan, yrittää ensin juoda mukin pohjan kautta, mutta pian tajuaa kääntää kapineen oikein päin ja oikeaan asentoon. Ja harjoittelu jatkuu.

    Mitä tästä voi päätellä? Että lapsi tarvitsee pöytäseuraa, jolta oppia. Että sotkua tulee sietää. Että kannattaa jaksaa odottaa. Ei kannata hermostua lattialle lentävistä asioista. Lusikan ja mukin jaksaa kyllä nostaa uudestaan pöytään, ja se uskon, että se on hyvä tehdä hyvin vähäeleisesti.

    Kannattaa uskoa lapseen. Yksivuotissynttäreillä (kuukauden päästä!) syödään ehkä kakkua lusikalla. Niisk!


  7. Lusikan vaihteleva käyttöaste

    October 15, 2011 by Hanna-Mari

    Täytyykö kymmenkuisen vauvan osata käyttää lusikkaa? No tuskin. Meillä sitä on treenattu vaihtelevalla menestyksellä kuukausia, ja tulos – noh, vaihtelevaa on.

    Etsi kuvasta lusikka. Huomaa puurokäsi.

    Aivan ekoilla syömiskerroilla E ilahdutti esittämällä tehokkaasti, että hän hoksaa täysin lusikan idean: äidin täyttämä puurolusikka päätyi ihmeellisen usein suuhun ihan oikein päin – toki ohimon tai otsan kautta. Sittemmin kapistus on lentänyt lattialle satoja kertoja, sillä on huidottu äitiä ja isää sekä hakattu kuoppia pöytään.

    Nykyisin lusikkahommissa ollaan aamu- sekä iltapuurolla. E kaapii sillä annostaan ahkerasti, mutta varsinainen syöminen sujuu enimmäkseen käsin. Kun pahin nälkä on talttunut, tyyppi saattaa alkaa testailla lusikan toimivuutta, ja on muutamia kertoja onnistunut täyttämään sen itse (muutaman kerran juuri sen väärän pään) ja viemään koko lastin oikeaan osoitteeseen.

    Äidin mielessä on alkuvuodesta tavattu reilun vuoden ikäinen vauvatyyppi, joka söi nätisti lihapullia ja perunamuusia omalla lusikallaan. Tällä mielikuvalla eteenpäin!

     


  8. Kohtauksia eräältä aamupuurolta

    June 27, 2011 by Hanna-Mari

    Homma alkaa lupaavasti: päähenkilö tarttuu määrätietoisesti puurolla täytettyyn lusikkaan ja ohjaa sen sulavasti suuhunsa. Hän luovuttaa lusikan sivuroolihenkilölle, joka täyttää sen uudelleen. Sama toistuu kolmesta neljään kertaan.

    Päähenkilön mielenkiinto alkaa kohdistua muualle: Kas, heiluvia puita ulkona! Hmm, ihana, rullattava ruokailualusta. Verho, en muistanutkaan, että olet noin mielenkiintoinen. Ahaa, maistanpa vielä ruokailualustaa.

    Sivuroolihenkilö pyyhkii päähenkilön suupielet lusikalla puurosta, päähenkilö kumartuu suu ammollaan lusikan puoleen. Sivuroolihenkilö tuntee syyllisyyttä: No ni, menin sit syöttämään. Pilalla koko homma.

    Puurolla täytetty lusikka lentää korvan, posken tai ohimon kautta lattialle. Sama toistuu kuusi kertaa peräkkäin.

    Sivuroolihenkilö tuo puurokulhon päähenkilön eteen ja täyttää lusikan valmiiksi. Päähenkilö tarttuu lusikkaan kaksin käsin ja hörppää puurot suuhunsa. Sama toistuu muutaman kerran peräkkäin.

    Sivuroolihenkilö arvioi puuron määrää kulhossa, päähenkilön iholla ja ympäristössä. No, kyllä sitä syöty on. Hmm, ihana, rullattava ruokailualusta! Täysi lusikka lentää lattialle.


  9. Lusikalla on väliä

    June 20, 2011 by Hanna-Mari

    Lusikka on E:n käytössä aamupuurolla, ja hän saa siitä myös D-vitamiininsa. Puuroa on syöty alusta saakka lähes litteäpäisellä muovisella vauvalusikalla. Tänä aamuna testasimme hienoa metallista lahjalusikkaa, ja E tykkäsi siitä heti.

    Ylempää testataan uudestaan kuukauden päästä, alempi toimii nyt puurolusikkana.

    Ihan täysillä metallinen lusikka ei kuitenkaan vielä toimi. Kun tyyppi syö itse, hän saa puurot parhaiten suuhunsa ihan lusikan kärjestä. Puuro valuu äkkiä liian alas, ja syvemmästä kuppiosasta sitä oli selvästi vaikeaa saada itse suuhun.

    Metallilusikka soveltuu varmasti hyvin syöttämiseen jo nyt. Syöttämistä olemme kuitenkin vältelleet, sillä tarkoitus on, että tyyppi saisi treenata ruokailua omassa tahdissaan. Voin kyllä tunnustaa, että jokaisella aamupuurolla ehkä kaksi lusikallista menee syöttämällä – silloin pidän lusikkaa paikallaan E:n edessä ja hän puskee itse sitä päin. Lapsen omilla ehdoilla ja hänen tahdissaan siis. Ideana on, että äiti täyttää lusikan, jonka E ottaa käteensä ja tyhjentää – puoliksi suuhun, puoliksi kaikkialle muualle.

    Metallilusikat pääsevät siis odottelemaan tyypin kasvamista. Testataan niitä vaikka kuukauden päästä uudelleen.