Rss Feed

Posts Tagged ‘unikoulu’

  1. Puhu imetyksestä

    October 20, 2011 by Hanna-Mari

    Kas, imetysviikkokin on olemassa, ja sitä vietetään näköjään nyt. Tänä vuonna teema on puhu imetyksestä. Ok.

    Ennen E:tä en tiennyt vauvojen syömisasioista kuin joitakin perusteita. Imetyksen tuki ry:n ihmiset olivat mielestäni hippilauma, jotka imettävät lapsiaan kouluikään saakka.Ei mitään hajua, oli vastaus, kun synnytyssuunnitelmakäynnillä Haikaranpesässä kyseltiin miten kauan olen ajatellut imettää. Ehkä puoli vuotta, arvelin.

    Tyypin alkupäivät olivat hankalia, hän sai sairaalassa lisämaitoa matalan verensokerin vuoksi ja äiti juoksutti hoitajia opastamaan asennon löytämisessä joka ikisellä imetyskerralla. Kotona hommasta ei meinannut tulla enää mitään, mutta neuvola onneksi lähetti meidät tunnin mittaiselle vastaanotolle imetykseen erikoistuneen hoitajan luo, jonka ansiosta homma lähti sujumaan.

    En ollut varautunut siihen, miten sitovaa imetys on. En ollut ikinä kuullutkaan, miten ison osan vuorokaudesta minikokoinen ihminen voi käyttää syömiseen (miten ihmeessä useamman lapsen äidit ratkaisevat tämän yhtälön?). Sormet riittävät hyvin äidin iltamenojen laskemiseen kymmenen viime kuukauden ajalta, kun E on ollut olemassa, ja vasta viikko sitten häntä alettiin vieroittaa yösyöpöttelyistä vieressä nukkuen. Päiväimetyksissä mennään edelleen tyypin tahdissa, eikä niistä ole toistaiseksi kiirettä karsia. Minä ennen E:tä olisi ollut näistä lukemista järkyttynyt. Nyt ei oikeasti tunnu missään.

    Kaikille sama meininki ei tietenkään sovi. Joillakin imetys ei kerta kaikkiaan onnistu. En haluakaan tuputtaa omia toimintamallejani kenellekään. Minusta on kiinnostavaa, miten paljon pienikokoinen uusi asuinkumppani voi muuttaa vanhempiaan, tässä tapauksessa äitiään. Ihan ok suuntaan.


  2. Unikoulusta iltaa!

    October 17, 2011 by Hanna-Mari

    Isäkuukauden päätteeksi pidetty kolmen yön unikoulu on ollut toistaiseksi menestys (voimakasta puun koputusta tähän). Ideana oli saada kymmenkuinen E nukahtamaan ilman maitoa – myös yöllä, kun hän herää kiipeilytreeneihinsä.

    Kymmenen kuukautta olemme eläneet hyvin tarkkaan E:n tahtisesti. Tähän saakka tyyppi on saanut syödä aina halutessaan myös öisin. Periaatteessa minulla ei olisi mitään yhtä tai kahta yösyöpöttelykertaa vastaan vieläkään, mutta koska kertoja alkoi olla joka yö neljä tai enemmän, päätimme kokeilla, josko hän olisi niistä valmis luopumaan. Metodina hyvin lempeä tassuttelu, ja syliin aina, kun huuto alkaa yltyä. Kouluttajana toimi isi, korvatulppia käytti äiti, iltamaidot ennen nukkumaan menoa tarjoiltiin makuuhuoneessa tutun iltalaulun kera.

    Protestointia tuli lopulta yllättävän vähän. Ensimmäisenä yönä E mellakoi kaksi tuntia puolen yön aikaan, mutta rauhoituttuaan veti unta lopulta varttia vaille seitsemään asti. Toisena yönä hän heräsi pirtsakkana ennen neljää, sai lopulta maitonsa puoli viiden maissa (aikomus oli, että ennen viittä ei imetetä) ja nukkui aamukahdeksaan. Kolmantena yönä unta vedettiin hienosti seitsemän paikkeille asti. Viime yönä hän metelöi ankarasti ennen puoltayötä, vaipui sitten sinnikkäällä syliin ja takaisin -toistolla sekä noin kolmellakymmenellä kissalaululla uneen, tankkasi kerran puoli kuuden aikaan ja uinui sen jälkeen kahdeksaan asti omassa sängyssään. Äsken löysin hänet istumasta sängystään, nostin hetkeksi syliin ja laskin takaisin, ja toistaiseksi siellä nukutaan.

    Äitinäkökulmasta yhtenäinen uni on ollut kova juttu. Tältä normaali-ihmisestä siis tuntuu! Vaikka valvomista meillä on varmaankin ollut onnekkaan vähän, eivät yöt ole ehjiä olleet. Haikeuttakin on ilmassa. Vieressä nukkuva E oli ihana. Onneksi hän on ihana myös omassa sängyssään – ja äidin yöimetysselkä kiittää oietessaan pikkuhiljaa. Katsotaan, miten homma etenee (voimakasta puun koputtelua tähän).