Rss Feed

Posts Tagged ‘ulkona syömässä’

  1. Kaksi ravintolavinkkiä pikkutyypeille

    November 16, 2012 by Hanna-Mari

    Kaupunkiretkelle on päästävä silloin tällöin, ja siihen kuuluu ilman muuta myös ruoka.

    Taaperoikäiselle ja hänen vanhemmalleen Helsingin keskustan Stockmannin kasikerroksen lounas on älykätevä: siihen kuuluu salaatti, keitto JA lämmin kotiruoka (ja vielä jälkkärikahvi tai -tee), eli käytännössä lapsi syö ilmaiseksi ja iso seuralainen tulee varmasti täyteen. Hintaa paketille tulee 1o,30 euroa. Käytännössä moni pikkutyyppi saa vatsansa täyteen jo salaattipöydän antimista (esim. härkäpapuja saatavilla usein, hyvä hyvä!).

    Joo, Kiilan kelpuutan!

    Toiseen ihastukseen törmäsimme viime viikonloppuna, kun kävimme brunssilla Kalevankadulla sijaitsevassa Kiilassa. Lauantain perusteella brunssi sopii mainiosti myös ihan aloittelevalle sormiruokailijalle, sillä tarjolla oli esimerkiksi liuta hedelmiä, tomaatit, kurkut ja paprikat sekä maustamattomia uuniperunoita.

    Isommille maisteltavaa löytyi useasta eri salaatista, leipävalikoimasta sekä tapas- ja lämminruokavaihtoehdoista. E:n himoitsemia oliivejakin oli. Hän arvosti erityisesti myös marjasekoitusta sekä pastasalaatteja. Pienille brunssi on maksuton, isommille 14,90.


  2. Ravintolapäivävinkki sormiruokailijoille

    August 9, 2012 by Hanna-Mari

    Seuraavan ravintolapäivän kiinnostavin pop up on tietysti tämä: gourmetsormiruokaravintola Koura & Pinsetti Helsingin Alppilassa. Huippua!

    Tässä ote ravintolan Facebook-sivuilta: “Lähes pelkästään luomuraaka-aineista loihdittu kolmen ruokalajin menu kutkuttelee vauvan näkö-, tunto- ja makuaisteja. Ruoka valmistetaan hygieniasta huolehtien ja vauvan hyvinvointi ja turvallisuus huomioon ottaen. Pöytä on katettu klo 11, 13, 15 ja 17 ja mukaan mahtuu kulloinkin kahdeksan n. 6-16 kuukauden ikäistä vauvaa/taaperoa. Kolmen ruokalajin ateria maksaa 6 € ja se suoritetaan paikan päällä käteisenä”.

    Ateriasta on saatavilla myös vegaaninen versio. Pöytävaraukset on tehtävä etukäteen. Vitsit, kun me ollaankin poissa kaupungista – muuten niin oltaisiin täällä. Menkää te!


  3. Testissä Café Ekberg

    June 6, 2012 by Hanna-Mari

    Onpas vauhtia porvariston hillityssä charmissa.

    Kaupunkikeikalla kävimme varhaisella lounaalla Bulevardin Café Ekbergissä, jossa pienikin sormiruokailija saa hyvin syödäkseen.

    Pari käytännön asiaa tekee paikasta ei-niin-vauvaystävällisen: syöttötuoleja on vain kaksi, rattaiden kanssa on vaikea päästä sisään saati liikkua täydessä salissa ja vessoja ei ole suunniteltu lapsenhoitoa silmälläpitäen.

    Mutta hyvää on se, että yksivuotias saa brunssinsa veloituksetta, muut ruokailijat suhtautuvat lapsiin ja tilaavieviin rattaisiin myönteisesti ja ruoka on ihanaa! E veti aimo annoksen suosikkejaan: vesimelonia ja tuoretta ananasta, kahta erilaista kinkkua, hitusen briejuustoa, erilaisia muroja (kohta nähdään, miten sokerittomat kotimurot tämän jälkeen maistuvat… No, kerrankos sitä herkutellaan!), kahdenlaista leipää ja joi pillillä vettä lasistaan.

    Ihan pienille sormiruokailijoille brunssi tarjoaa ainakin hyvän hedelmävalikoiman sekä keitettyjä kananmunia. Jos suolan kanssa ei olla ihan tarkkana, on uunimunakas mainiota syötävää aivan pikkuisillekin.

    Aikuisilta brunssin hinta on arkisin 9,90, ja se on varsin kohtuullinen, sillä brunssiin kuuluu myös konditorian ihania kakkuja. Kannattaa kytätä, kun tarjoilijat tuovat niitä tarjolle, sillä valikoima on joka kerta hiukan erilainen.


  4. Välipalaa ulkona

    April 26, 2012 by Hanna-Mari

    Kevät kevät kevät!

    Kevät! Vaikka tänään onkin ollut harmaata, on eväskausi avattu. Eilen E nukkui päikkärit ulkona, heräsi puistossa, pääsi mukaan kauppaan ja nautti välipalan keinussa. Banaania, riisipiirakkaa, vettä. Kaupantädille jätimme toiveen pillikauramaidosta. Onkohan kukaan nähnyt sitä myytävän missään?


  5. Kalajuttuja

    November 22, 2011 by Hanna-Mari

    Kuhaa, riisiä, kookoskastiketta, ihanaa.

    E, flunssatoipilas, pääsi tänään Kiasmaan. Kävimme lounaalla ja katsomassa ARS11-näyttelyn (viimeinen viikko, kerrankin ehdittiin, eikä mennyt kiinnostava näyttely ohi), ja kahvilaan jäätiin vielä välipalallekin.

    Kiasman ravintolaan, kuten suosittuihin lounaspaikkoihin yleensä, on hyvä ehtiä ennen pahinta lounasruuhkaa. Me ehdimme kysellä annoksista, koska olimme paikalla ennen yhtätoista. Myös tästä ravintolasta listan ruokia saa puolikkaina lastenannoksina. Kaikista ruoista se ei käytännössä kuitenkaan onnistu, kuten tänään listalla olleesta kuhasta. Päädyimme siis jakamaan sen. File oli maustettu tosi miedosti ja tarjoiltiin kookosmaitopohjaisen kastikkeen kanssa. Oli ihanaa! Vastaava resepti lähtee etsintään heti. E tykkäsi myös.

    Kotona meillä on tehty kahta kalaruokaa, jotka uppoavat aina kaikenikäisiin syöjiin. Tylsää on, että ne molemmat ovat lohesta, mutta kalaa se on onneksi sekin!

     

    Helppo lohilaatikko

    1 pussi (300 g) pakastettuja lohikuutioita
    1 pussi (400 g) peruna-sipulisekoitusta
    1 purkki kaurakermaa (tai tavallista)
    mustapippuria

    Kaada kaikki ainekset uunivuokaan, sekoita. Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti, ehkä hiukan alle.

    Itämaisehko uunilohi

    ruodotonta lohifilettä syöjien määrän mukaan
    limemehua (esim. tiiviste purkista käy hyvin)
    inkivääriä
    salottisipulia
    tarjoiluun: soijakastiketta

    Kuori inkivääri ja sipulit, pilko ne mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Paketoi limemehulla valeltu kala folioon, asettele inkiväärit ja sipulit päälle ennen paketin sulkemista. Laita 200-asteiseen uuniin, laske lämpötilaa vartin jälkeen 180 asteeseen (mummon vinkki, tuntuu toimivan). Paista kaikkiaan reilu puoli tuntia niin, että lohi on kypsää. Tarjoile aikuisille soijakastikkeen kera, pienet vetävät hyvin ilman.


  6. Ravintolapäivän ruokaostoksilla

    November 17, 2011 by Hanna-Mari

    Parempia ruokia odotellessa.

    Unohdetiin päivitetty kauppalista, kiroiltiin vähän, työnnettiin täpötäysiä ostoskärryjä pitkin loppumattomia käytäviä, palattiin hakemaan perunoita, otettiin niin paljon luomumatskua kun budjetti antoi myöten, ja nyt pitäisi olla kaikki.

    Ilja ja Ella -ravintolan materiaalihankinnat saatiin siis hoidettua tänään. Ihan sen kunniaksi: lounas Chico’sissa! (Jota edelsi noin kymmenen sekuntia kestänyt “joo, varmaan mennään syömään jonnekki Chico’siin, mutta sit ei tarviis tehdä ruokaa ja siellähän on lastenlista, tosiaan, mennään.)

    Soijapihvihampurilainen oli ihan jees, ja lapset söivät suolattomat lohiannokset uuniperunalla sekä vihanneslohkoilla.


  7. Ihana Martta

    November 8, 2011 by Hanna-Mari

    Pöytäliina rullattiin vähän sivuun.

    Tänään lounaspaikkana oli Lapinlahdenkadun Martta Deli & Café, jonne suuntasimme ystävän ja hänen parivuotiaansa kanssa. Ihana vastaanotto! Vaunuille raivattiin heti tilaa, eikä hiekkaisten pikkutyyppien (leikkikentällä käytiin eka) saapuminen ollut töissä olleelle martalle millään tavalla vaivalloista.

    Syöttötuoleja paikassa on vain yksi, mutta se onneksi riitti tällä kertaa. Muuta vaunukansaa emme paikalla nähneet, vaikka viivyimme Martassa reilun tunnin. E:n kanssa söimme samaa salaattia (hinta riippuu täytteiden määrästä) – hän sai osan lohesta ja leivästä sekä ihan oman omenan – oikein hyvää. Salaattiin kuului myös kahvi tai tee, jonka sai valita laveasta valikoimasta. Äidin oli pakko saada porkkanakakkua jälkkäriksi!

    Vasta salaatin ostettua tajusin, että kahvilasta sai aamiaista kello 11 asti. Myös sen olisi hyvin saanut sovellettua sormiruokailijan rennoksi lounaaksi jakamalla voileipä osiin ja ottamalla keksin sijasta makeaksi lisukkeeksi hedelmän. Suolan kanssa otamme jo sen verran rennosti, että tyyppi saa rauhassa syödä suolaista leipää pari kertaa viikossa. Onhan yksivuotissynttäriinkin kohta enää kuukausi, apua!

    Martassa on pieni vessa, jossa vaipanvaihto kuitenkin onnistuu. Suhtautuminen lapsiin oli kyllä superia. Lattian siivosimme itse, ja tänne mennään uudelleen.


  8. Menu ja hinnoittelu, check

    October 23, 2011 by Hanna-Mari

    Ravintolapäivänä aukeavan Ilja ja Ella -brunssin menu julkistettiin loppuviikosta. Tältä se näyttää:

    - Linssipyörykät kahdella kastikkeella
    - Yrteillä maustetut uunijuurekset
    - Tuoreet sämpylät, merisuolakiteillä maustettu voi, vihanneksia
    - Luomukananmunat
    - Hedelmälajitelma
    - Turkkilainen jugurtti, kotitekoinen mysli, kotimaiset marjat
    - Omenatuoremehu
    - Kahvi, tee
    + Ekstrat: suklaakakku ja kuohuviini.

    Brunssilla noutopöytä maksaa aikuisilta 8 euroa, lapsilta 3. Ekstroista veloitamme erikseen: kakkupala maksaa 2 euroa ja kuoharilasillinen euron.

    Ruokamäärä täytyy testata tarkasti etukäteen, että syötävää riittää koko jengille. Molempiin kattauksiin on ilmoittautunut parikymmentä ihmistä. Jännää on!


  9. Hyvä brunssipaikka

    by Hanna-Mari

    Hyvä kattaus.

    Eilen aamupäivällä pääsimme pitkästä aikaa brunssille Helsingin keskustaan, jossa paikkana oli Punavuoressa sijaitseva Crustum. Tuomio: erittäin hyvä.

    E veti ensialkuun unta, mutta herättyään pääsi heti asiaan. Noutopöydästä hänelle napattiin raejuustoa (ehkä parasta juuri nyt), marjasekoitusta (ei sokeria nimeksikään, mahtavaa), meloninpalasia, kurkkua, tomaattia, paprikaa ja leipää. Tyyppi söi rauhassa tunnin ajan ja huuteli siinä lomassa vieraisiin pöytiin.

    Crustumissa ei ole minkäänlaista vauvanhoitotilaa ja vessojakin vain yksi, mutta vaipanvaihto onnistui ihan siedettävästi ruokailutilasta sivussa. Ystävällinen henkilökunta tarjoutui saman tien kiikuttamaan kertavaipan sivummalle roskikseen. Mennään uudestaan ja suositellaan kavereille kanssa!


  10. Suosio hämmensi ravintoloitsijat

    October 19, 2011 by Hanna-Mari

    Aloimme ottaa vastaan pöytävarauksia ravintolapäivää varten tänään, ja paikat ovat täyttyneet hurjan nopeasti. Mahtavaa! Ilja ja Ella -ravintolan tohinoita seurataan myös tässä blogissa, olemmehan asiasta tohkeissamme.

    Ravintola tarjoilee koko perheelle soveltuvaa brunssia kahdessa kattauksessa. Menu on suunniteltu tietysti etenkin sormiruokailijavauvoja ajatellen. Syöttötuoleja on haalittu ystäväpiiristä, menu suunniteltu, astiat lainataan ja kaikkien rattaillekin pitäisi olla tilaa. Testibrunssi aiotaan vielä järjestää. Aikaa on kuukausi. Onpas jännittävää!