Rss Feed

Posts Tagged ‘turvallisuus’

  1. Vain kuoret jäävät

    July 23, 2011 by Hanna-Mari

    Omin sormin suuhun -kirja vakuutti, että vauva oppii nopeasti erottelemaan kuoret esimerkiksi hedelmistä. Muistelen, että ohitin kohdan hymähtäen, mutta oikeassa olivat.

    E laittaa kirsikkatomaatin puolikkaat suuhunsa kokonaisina, mutustelee hetken ja työntää kohta kuoren kielellään ulos. Sama homma kypsennetyn kesäkurpitsan ja munakoison kanssa. Mansikka menee suuhun kokonaisena, ja jos sen keskelle on jäänyt kova kohta, tulee se pian suusta pois. Parsakaalin pitkäkuituista vartta E saattaa imeskellä suussaan pitkään, kunnes työntää jämät pihalle. Vesimelonin paloista hän imee kaiken mehun ja sylkee kuivat palaset lattialle.

    Vauvat, nuo pienet yllättäjät. Kaikkea osaavat.


  2. Mitä jos se allergisoi?

    June 26, 2011 by Hanna-Mari

    Tällä viikolla E sai maistaa useita uusia makuja – ja samalla ruoka-aineita, joita aiemmin on pidetty varottavina niiden allergiariskin vuoksi.

    Juhannuslounaaksi mansikkaa, kananmunaa ja avokadoa.

    Neuvolan rohkaisemana ja Omin sormin suuhun -kirjan päntänneinä uskalsimme kuitenkin tarjota tyypille lohta, mansikkaa ja kananmunaa, sillä meistä kumpikaan ei ole niille allerginen. Gil Rapleyn sormiruokailuraamattu neuvoo puoli vuotta täyttäneen vanhempia välttämään vain niitä ruoka-aineita, joille jompi kumpi vanhemmista on selvästi allerginen. Meidän tapauksessamme pois jäävät selleri ja maapähkinä.

    Neuvolasta kysyin, mitä tehdä, jos jokin ruoka aiheuttaa yhtäkkiä rajun allergisen kohtauksen. Terveydenhoitaja rauhoitteli ja totesi, että jos lapsi on jollekin voimakkaasti allerginen, laukaisee jo pelkkä kosketus jonkinmoisen reaktion. Siispä tuijotimme tiukasti E:n käsiä, kun hän pyöritteli niissä mansikkaa sekä suupieliä, kun hän tähtäsi lohipalaa. Ei pienintäkään merkkiä punoituksesta.

    Ja miten maistui? Hyvin, taas kerran. Toivottavasti tytöllämme on olemassaoleva makuaisti – niin pokerinaamalla hän syö kaikkea, mitä eteensä saa. Ongelmat ruoan kanssa lienevät edessä joskus myöhemmin.


  3. Viikon parhaat asiat

    June 25, 2011 by Hanna-Mari

    1. Monta uutta makua. E maistoi tällä viikolla mansikan lisäksi kalaa ja kananmunaa. Kovaksi keitettyä kananmunaa tarjosimme isona lohkona, lohta rypsiöljyssä paistettuna viipaleena. Molemmat tuntuivat kelpaavan. Tuntuu hassulta, että vauvoille suositellaan usein ensikalaksi seitä sen mauttomuuden takia. Miksei voisi tarjota heti jotakin, joka oikeasti maistuu?

    Menossa mansikka, seuraavaksi kukkakaali.

    2. Edistysaskeleet. Ruoan yskiminen on vähentynyt tosi rajusti ihan ensiviikoista. Arvioin sen johtuvan siitä, että E osaa jo arvioida, kuinka paljon ruokaa kannattaa työntää suuhun kerralla. Kakomista ei ole ollut enää pitkään aikaan. Tukehtumisen pelko tuntuu mietityttävän monia vauvojen vanhempia. Me pääsimme siitä hankkimalla tietoa ja oikeasti näkemällä, miten E ruokailunsa hoitaa. Lisää aiheesta täällä ja täällä.

    Toinen edistysasia: Liukkaat ruoat tuntuvat pysyvän E:n käsissä yhä paremmin. Tässäkin kyse lienee treenauksesta: pöytään mössätyt avokadot eivät siinä mielessä menneet hukkaan.

    3. Pitkä viikonloppu. Ja vielä jatkuu, isin lomaa odotellessa!


  4. Sormiruokailun plussat ja miinukset

    June 21, 2011 by Hanna-Mari

    Kohta kuukausi sormiruokailua takana! Sen kunniaksi yhteenveto tähänastisesta. E täytti siis viime viikolla puoli vuotta ja aloitteli ruokaan tutustumista jo hiukan päälle viisikuisena. Olemme edenneet hyvin hitaasti ja harvoilla ruoka-aineilla, ja niitä sekä vauhtia on lisätty nyt, kun ikää on tarpeeksi ja tahtoa ruokapöytään tuntuu löytyvän.

    Ensin ikävät asiat:

    - Sotku. Tätä ei voi välttää, jos antaa lapsen opetella syömään itse. Puuroa löytyy korvan takaa, parsakaalia jalkapohjista (myös vanhempien, kantautuu nimittäin kaikkialle) ja banaania hiuksista.

    Miten sen kanssa eletään? Ihan hyvin, toistaiseksi. Huokailemme syvään ja uskomme, että sotkuvaiheelta ei voi välttyä, söipä lapsi itse tai syötettynä, ja meillä käydään sitä läpi nyt.

    - Epävarmuus siitä, paljonko lapsi syö. Tätä voi kuitenkin silmämääräisesti arvioida. Meillä menee yleensä puolet siitä, mitä on tarjolla. Neuvolan mukaan 6-8-kuinen lapsi tarvitsee kiinteää ruokaa 2-4 desiä päivässä. Uskoisin meidän olevan ainakin hyvin lähellä tuota kahta jo nyt, ja ruokailukertoja on nyt alettu nostaa kahdesta kolmeen per päivä. Kaikki tarjottava ruoka on kuitenkin tiukkaa tavaraa, sillä seassa ei ole vettä eikä täyteaineita kuten riisitärkkelystä, joita valmiista soseista usein löytyy.

    - Jäte. Ruokaa menee väkisin hukkaan, sitä ei voi kiistää. Ei hyvä. Toivon, että nyt hukattu ruoka on pois tulevasta. Että E oppii itse syödessään ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi, joka ei jätä isompana vihanneksiaan lautaselle. Toistaiseksi kaikki tarjottu on kelvannut hienosti.

    Sitten hyviin puoliin:

    + Kehitys. Tänään E hoksasi oikeat otteet avokadopalojen kanssa, eikä ruoka enää luistellut käsistä karkuun. Vielä viime viikolla liukkaat palaset olivat hänelle hankalia. Myös aamupuuron lusikointi sujuu koko ajan paremmin. Ja tukehtumisen pelosta: E ei ole kakonut ruokaansa kertaakaan moneen päivään – hän lienee tajunnut, minkä verran suuhun sopii kerralla työntää. Edistyksen näkeminen on älyttömän palkitsevaa, ja sen nopeus on yllättänyt meidät täysin.

    + Vapaat kädet. On ihan juhlaa istua puolivuotiaan tyypin kanssa samassa pöydässä ja syödä itse kaikessa rauhassa samaan aikaan, kun tyyppi vetää itse pokkana lounastaan.

    + Hyvä meininki. Tähän asti ruokailuhomma on ollut tosi kivaa. Maanantaina kävimme yhdessä torilla valkkaamassa E:lle tuoreita ruokajuttuja koko viikoksi. Viikonloppuna teimme meksikolaista, ja varasimme tyypille omat avokadot. En malta odottaa, että pääsemme mökille, jossa E saa maistaa ensimmäiset savumuikkunsa (ilman suolaa, tietty). Lomalle pakkaamme mukaan oman ruokailualustan sekä liinan syöttötuolin alle, niin siivous toisten nurkissa onnistuu kätevämmin.


  5. Jos se kuitenkin meinaa tukehtua?

    June 15, 2011 by Hanna-Mari

    Neuvolaterveisiä! Kävimme tänään, ja jäi hyvä mieli: terkka on ihanan lapsentahtinen, sormiruokailumyönteinen ja osoittanut erinomaista vouhottava ja ylpeä äiti -kestävyyttä.

    Kysyin tukehtumisriskiasiasta, ja neuvolan viesti oli tosi lohdullinen: Vauvat on suunniteltu niin, että tukehtumisen riski on tosi pieni, eikä sormiruokailu sitä merkittävästi lisää. Jos vauva istuu suorassa ruokaillessaan, kakomisrefleksi pitää huolen liian isoista ruokapaloista.

    Entä jos kuitenkin sattuu jotakin? Mummon vinkki oli, että lapsi syliin alaspäin viettävään asentoon ja sormet kurkkuun niin, että tyyppi oksentaa. Neuvola ei tyrmännyt tätäkään. Terveydenhoitajan oma neuvo oli ottaa lapsi syliin kaltevaan asentoon pää alaspäin ja taputella lapaluiden väliin eteenpäin suuntautuvalla kädenliikkeellä.


  6. Ei kai se tukehdu?

    June 7, 2011 by Hanna-Mari

    Tapaus päärynänkuori. E naposteli päivällisellä avomaankurkkua sekä päärynälohkoja, joihin jätin kuoren kiinni, jotta pysyisivät paremmin kädessä. Pitkään eivät pysyneet, sillä päärynä taitaa olla neidin herkkua. Kuoriasia tosin ei toiminut samalla tavalla kuin avokadon kanssa (natusti pelkän hedelmäosan mauttomasta ja kovasta kuoresta irti), vaan tyyppi veti koko kaman kuorineen (oli pesty ja luomu, joten ei torjunta-ainekuorrutusta) päivineen – ja lopetti yhtäkkiä, työnsi kielensä ulos ja alkoi kakoa.

    Sormiruokailun raamattu Omin sormin suuhun (Rapley & Murkett, WSOY) opastaa kakomisasiasta ja tukehtumisen pelosta näin: “Jos vauva valitsee itse suuhun laittamansa ruoan ja istuu suorassa, sormiruokailu ei tee tukehtumisesta yhtään sen todennäköisempää kuin lusikalla syöttäminen – se saattaa jopa vähentää riskiä”.

    Kakomisrefleksi saattaa olla avainasemassa, kun vauva oppii syömään turvallisesti.

    “Aikuisella kakomisrefleksi laukeaa kielen takaosassa. Refleksi laukeaa puolivuotiaalla paljon edempänä kielellä, joten kakomista tapahtuu helpommin kuin aikuisella ja silloin, kun sen aiheuttanut ruokapala on vielä kaukana hengitysteistä”. “Kakomisrefleksi saattaa olla avainasemassa, kun vauva oppii syömään turvallisesti. Kun refleksi on lauennut muutaman kerran vauvan laittaessa ruokaa suuhun tai työntäessä sen liian kauas taakse suussa, hän oppii välttämään tätä”.

    On tietysti eri asia lukea asioita tietokirjoista ja nähdä tilanteet käytännössä oman lapsen kanssa. Ihmeellisen huolettomana pysyin. Ehkä se oli äidinvaisto. E:n ilme ei ollut missään vaiheessa hätääntynyt, pikemminkin keskittynyt. Hän hoitikin tilanteen itse: kakisteli hetken, hengitteli syvään, ja jatkoi pokkana päivällistään.


  7. Näin selviät sotkusta

    June 6, 2011 by Hanna-Mari

    Kun lapsi opettelee syömään itse, on sotku väistämätön. Talouspaperia säästyy, kun jäljet siivotaan näin:

    1. Varaa ruokapöytään valmiiksi kostutettu harso tai vastaava kangas. Jos kotoa löytyy toinenkin avulias käsipari, pyydä häntä tuomaan lämpimällä vedellä kostutettu rätti kun vauva on valmis nousemaan pöydästä. Lämpimällä pyyhkeellä putsaaminen on vauvalle mukavampaa. Lasta (ainakaan meidän akrobaattityttöämme) ei ole turvallista jättää pöytään yksin.
    2. Kun vauva lopettaa syömisen, pyyhi ensin hänet puhtaaksi ja nosta puhtaaseen paikkaan.
    3. Käännä liinasta puhdas puoli esiin ja pyyhi syöttötuoli ja pöytä. Puuronjämät etenkin kannattaa siivota heti, lähtevät helposti tuoreeltaan.
    4. Pyyhi tahrat lattiasta ja heitä harsokangas pesuun.

  8. Onko se allergiaa?

    June 3, 2011 by Hanna-Mari

    E:n molempiin käsivarsiin on ilmestynyt pieniä kuivia läikkiä. En osaa nimetä niiden tarkkaa ilmestymisajankohtaa enkä näin ollen yhdistää niitä mihinkään tapahtumaan tai ruoka-aineeseen.

    Huolissani osaan olla. Neuvolasta ei saanut tänään ketään kiinni, mutta kätilöystävän kyllä. Hän lohdutti, ettei ole koskaan kuullut yhdenkään vauvan olevan allerginen kurkulle, vesimelonille tai päärynälle, ja kehotti vain tarkkailemaan tilannetta. Jos ihottuma-alue leviää, pahenee tai alkaa selvästi häiritä lasta, kannattaa sille tietysti tehdä jotakin. E ei toistaiseksi ole asiasta moksiskaan. Hän on liekeissä uudesta taidostaan ja ryömii pitkin kämppää.

    Syömään opettelevan puolivuotiaan kanssa ruoka-aineita ei tarvitse vältellä varmuuden vuoksi. Nykyisin suositellaan myös, että vaikka jostakin aineksesta pientä reaktiota tulisikin, kannattaa mieluummin varovasti altistaa kuin välttää. Siedätyshoitoa, siis!


  9. Vauva tarvitsee haarukan

    May 31, 2011 by Hanna-Mari

    Tänään E maistoi päärynää. Kaikesta päätellen hän rakasti sitä – ja koki sen haastavaksi.

    Pehmeästä ja liukkaasta päärynästä oli vaikea leikata palaa, josta neiti saisi hyvän otteen. Hetken harjoittelujen jälkeen lykkäsin päärynäpalan haarukkaan, josta E nappasi saman tien napakasti kiinni ja vei palasen ihan oikein suuhunsa. Joo, kuulostaa varmaan kauhealta – antaa nyt haarukkaa tuskin puolivuotiaalle, hullu mutsi – mutta vakuutan, että tilanne oli hyvin hallinnassa koko ajan. Lisäämme ostoslistalle vauvahaarukan.

    Sotku oli tietysti omaa luokkaansa. Reippaana tyttönä E mutusteli päärynänmuruja myös ruokalapultaan ja äidin käsistä, kun varsinaiset tarjottavat olivat jo lattialla. Kun syömistä ei enää löytynyt, hän protestoi äänekkäästi.

    Herkuttelun jäljet.

    Toistaiseksi (kolmen ruokalajin kokemuksella) vaikeinta ruokailutreeneissä on ollut ajoissa lopettaminen. Tämä on niin kivaa! Syömään opetteleva vauva ei tarvitse isoja annoksia kerralla, eikä uusia ruoka-aineita edes ole fiksua maistella kuin hiukkanen kerrallaan. Päärynää hän sai mutusteltua korkeintaan teelusikallisen verran. Juuri sopiva määrä järkevästi ajatellen, mutta kun pieni tykkää, on kiusaus santsaamiseen iso.

    Mutta vastuu hommasta onkin sillä, joka maistiaispaloja hänelle tarjoilee. Askel kerrallaan, äiti.


  10. Äiti on ylpeä

    May 23, 2011 by Hanna-Mari

    E oli mukana ruokapöydässä tänään sekä lounaalla että päivällisellä. Äiti sai linssikeittoa, tytär kurkkutikkuja, joita hän sai napata pöydältä itse niin halutessaan.

    Ja se onnistui. E tutki, hapuili ja sai kunnon otteen, hinasi kurkkupaloja pitkin pöytää ja lopulta imeskeli niitä antaumuksella. Ja sama uudestaan myöhemmin iltapäivällä. Pian kurkut olivat tietysti lattialla, mutta askel eteenpäin on taas otettu. Ihan mahtavaa! (En edes tajunnut ottaa kuvia innostuksissani.)

    Kun vauva opettelee syömään itse, on asento tärkeä turvallisuusjuttu. Selän on oltava suorassa, joten esimerkiksi sitteri ei missään nimessä käy. E maistelee kurkkua toistaiseksi sylissä, sillä syöttötuoli on vasta tilattu. Siitä oma bloggauksensa myöhemmin.

    Sadepäivän kunniaksi E pääsi tänään kävelylle rintarepussa nuuhkimaan raikasta ilmaa. Iltakylvyssä hän hihkui ja sai ennen nukkumaanmenoa intohepulin. Hyvä päivä.