Rss Feed

Posts Tagged ‘syöttäminen’

  1. Äiti syöttää!

    September 24, 2012 by Hanna-Mari

    Onko alle kaksivuotiailla jokin yleinen olemassaolon ahdistus -kausi?

    Sen tyyppisiä oireita on nimittäin täällä. Vaikka arkemme ei ole muuttunut miksikään, on äidin sylistä tullut korostuneen tärkeä paikka. Sitä pyydetään hyvin kohtalokkaalla ja pienellä äänellä – samanlaisella, jolla E pyytää myös syöttämään itseään. Päivittäin. Useita kertoja. Mistä hän nyt sen keksi?

    Syöminen ja syötetyksi tuleminen olisivat myös kaikkein mieluisinta sylissä, mutta siitä olemme onnistuneet neuvottelemaan: niin kauan kun äiti syö, molemmat istuvat omilla paikoillaan.

    Vaikka mitäpä pahaa näissä nyt on. Pikkuinen on hän vielä.


  2. Ooh, me ollaan Vauva-lehdessä!

    August 3, 2012 by Hanna-Mari

    Hih, siellä ollaan.

    Tänään ilmestyneessä Vauva-lehdessä on tutunnäköinen tyyppi: E se siellä pistelee salaattia menemään. Jutussa tulee esille myös tämän kuun lopussa ilmestyvä kirja. Minä syön itse – Sormiruokailun käsikirja on kaupoissa 28. elokuuta, voihan jännitys!

    Jotain voisin kertoa kirjasta jo nyt. Ensinnäkin – ja tämä on ehkä hiukan järisyttävää: se ei ole ehdoton sormiruokailukirja, ei täysin baby-led. Jos lapsi ei osaa syödä itse riittävästi tai hänellä on vaikka tosi voimakas kakomisrefleksi, jonka ansiosta ruokaa tulee enemmän ulos kuin sitä jää sisään, kannattaa tarttua lusikkaan ja syöttää. Sormiruokailua voi jatkaa syöttämisen kanssa rinnakkain. Lapset kehittyvät oma tahtiaan, ja nykytiedolla kiinteät ruoat kannattaa aloittaa puolivuotiaana ihan jo siksi, että myöhempi aloitusikä voi altistaa allergioille.

    Toiseksi: kirjassa edetään Suomen neuvolassa käytössä olevien suositusten mukaisesti. Esimerkiksi uusia ruoka-aineita tarjoillaan siis 1-2 kerrallaan. Myös tässä kirjamme eroaa Omin sormin suuhun -kirjan opeista. Gil Rapleyn ja Tracy Murkettin sormiruokaraamatussahan puoli vuotta täyttänyt tyyppi saa itse heti valita monesta ruoka-aineesta.

    Kolmanneksi: kirjasta tuli tosi hieno! Graafikko Sanna-Reeta Meilahti on tehnyt aivan hurmaavan ulkoasun ja valokuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäki ottanut mielettömän hauskat kuvat kaverusten ruokailusessioista. Kuun loppua odotellessa!


  3. Vain yli yksivuotiaille

    February 2, 2012 by Hanna-Mari

    Täällä toivutaan flunssasta kovaa vauhtia! Ruoka alkaa pikkuhiljaa maistua entiseen malliin.

    Iltapalalla E:n jugurttiin on sujautettu hiukan hunajaa, vaikka tyyppi ei tunnukaan säikähtävän pakasteherukoiden ja maustamattoman jugurtin happamuudesta. Lääkemielessä, nimittäin:

    “Lusikallinen hunajaa ennen nukkumaan menoa lievittää lapsen yskää ja helpottaa unta. Hunaja näyttäisi olevan vähintään yhtä tehokas kuin jotkin yskänlääkkeet. Havainnon tehneet tutkijat pitävät hunajaa varteenotettavana vaihtoehtona lasten yskän hoidossa etenkin, kun monien yskänlääkkeiden teho on kyseenalainen ja niihin liittyy usein myös haittavaikutuksia” (Lähde: Duodecim).

    Tutkimuksesta uutisoitiin jo reilu neljä vuotta sitten, mutta sehän nousee ajankohtaiseksi aina flunssan iskiessä. Alle yksivuotiaille hunajaa ei saa antaa, koska se voi sisältää clostridium botulinum -bakteerin itiöitä, joita vielä kehittymätön lapsen vatsan bakteerikanta ei osaa käsitellä.

    Yritin tarjoilla hunajaa neidille myös lusikasta sellaisenaan. Vastaanotto oli tyrmistynyt. Lusikan väistöliikkeet olivat akrobaattisia. Onneksi ei tarvitse syöttää!


  4. Kohtauksia eräältä aamupuurolta

    June 27, 2011 by Hanna-Mari

    Homma alkaa lupaavasti: päähenkilö tarttuu määrätietoisesti puurolla täytettyyn lusikkaan ja ohjaa sen sulavasti suuhunsa. Hän luovuttaa lusikan sivuroolihenkilölle, joka täyttää sen uudelleen. Sama toistuu kolmesta neljään kertaan.

    Päähenkilön mielenkiinto alkaa kohdistua muualle: Kas, heiluvia puita ulkona! Hmm, ihana, rullattava ruokailualusta. Verho, en muistanutkaan, että olet noin mielenkiintoinen. Ahaa, maistanpa vielä ruokailualustaa.

    Sivuroolihenkilö pyyhkii päähenkilön suupielet lusikalla puurosta, päähenkilö kumartuu suu ammollaan lusikan puoleen. Sivuroolihenkilö tuntee syyllisyyttä: No ni, menin sit syöttämään. Pilalla koko homma.

    Puurolla täytetty lusikka lentää korvan, posken tai ohimon kautta lattialle. Sama toistuu kuusi kertaa peräkkäin.

    Sivuroolihenkilö tuo puurokulhon päähenkilön eteen ja täyttää lusikan valmiiksi. Päähenkilö tarttuu lusikkaan kaksin käsin ja hörppää puurot suuhunsa. Sama toistuu muutaman kerran peräkkäin.

    Sivuroolihenkilö arvioi puuron määrää kulhossa, päähenkilön iholla ja ympäristössä. No, kyllä sitä syöty on. Hmm, ihana, rullattava ruokailualusta! Täysi lusikka lentää lattialle.


  5. Sormiruokailun plussat ja miinukset

    June 21, 2011 by Hanna-Mari

    Kohta kuukausi sormiruokailua takana! Sen kunniaksi yhteenveto tähänastisesta. E täytti siis viime viikolla puoli vuotta ja aloitteli ruokaan tutustumista jo hiukan päälle viisikuisena. Olemme edenneet hyvin hitaasti ja harvoilla ruoka-aineilla, ja niitä sekä vauhtia on lisätty nyt, kun ikää on tarpeeksi ja tahtoa ruokapöytään tuntuu löytyvän.

    Ensin ikävät asiat:

    - Sotku. Tätä ei voi välttää, jos antaa lapsen opetella syömään itse. Puuroa löytyy korvan takaa, parsakaalia jalkapohjista (myös vanhempien, kantautuu nimittäin kaikkialle) ja banaania hiuksista.

    Miten sen kanssa eletään? Ihan hyvin, toistaiseksi. Huokailemme syvään ja uskomme, että sotkuvaiheelta ei voi välttyä, söipä lapsi itse tai syötettynä, ja meillä käydään sitä läpi nyt.

    - Epävarmuus siitä, paljonko lapsi syö. Tätä voi kuitenkin silmämääräisesti arvioida. Meillä menee yleensä puolet siitä, mitä on tarjolla. Neuvolan mukaan 6-8-kuinen lapsi tarvitsee kiinteää ruokaa 2-4 desiä päivässä. Uskoisin meidän olevan ainakin hyvin lähellä tuota kahta jo nyt, ja ruokailukertoja on nyt alettu nostaa kahdesta kolmeen per päivä. Kaikki tarjottava ruoka on kuitenkin tiukkaa tavaraa, sillä seassa ei ole vettä eikä täyteaineita kuten riisitärkkelystä, joita valmiista soseista usein löytyy.

    - Jäte. Ruokaa menee väkisin hukkaan, sitä ei voi kiistää. Ei hyvä. Toivon, että nyt hukattu ruoka on pois tulevasta. Että E oppii itse syödessään ennakkoluulottomaksi ruokailijaksi, joka ei jätä isompana vihanneksiaan lautaselle. Toistaiseksi kaikki tarjottu on kelvannut hienosti.

    Sitten hyviin puoliin:

    + Kehitys. Tänään E hoksasi oikeat otteet avokadopalojen kanssa, eikä ruoka enää luistellut käsistä karkuun. Vielä viime viikolla liukkaat palaset olivat hänelle hankalia. Myös aamupuuron lusikointi sujuu koko ajan paremmin. Ja tukehtumisen pelosta: E ei ole kakonut ruokaansa kertaakaan moneen päivään – hän lienee tajunnut, minkä verran suuhun sopii kerralla työntää. Edistyksen näkeminen on älyttömän palkitsevaa, ja sen nopeus on yllättänyt meidät täysin.

    + Vapaat kädet. On ihan juhlaa istua puolivuotiaan tyypin kanssa samassa pöydässä ja syödä itse kaikessa rauhassa samaan aikaan, kun tyyppi vetää itse pokkana lounastaan.

    + Hyvä meininki. Tähän asti ruokailuhomma on ollut tosi kivaa. Maanantaina kävimme yhdessä torilla valkkaamassa E:lle tuoreita ruokajuttuja koko viikoksi. Viikonloppuna teimme meksikolaista, ja varasimme tyypille omat avokadot. En malta odottaa, että pääsemme mökille, jossa E saa maistaa ensimmäiset savumuikkunsa (ilman suolaa, tietty). Lomalle pakkaamme mukaan oman ruokailualustan sekä liinan syöttötuolin alle, niin siivous toisten nurkissa onnistuu kätevämmin.


  6. Lusikalla on väliä

    June 20, 2011 by Hanna-Mari

    Lusikka on E:n käytössä aamupuurolla, ja hän saa siitä myös D-vitamiininsa. Puuroa on syöty alusta saakka lähes litteäpäisellä muovisella vauvalusikalla. Tänä aamuna testasimme hienoa metallista lahjalusikkaa, ja E tykkäsi siitä heti.

    Ylempää testataan uudestaan kuukauden päästä, alempi toimii nyt puurolusikkana.

    Ihan täysillä metallinen lusikka ei kuitenkaan vielä toimi. Kun tyyppi syö itse, hän saa puurot parhaiten suuhunsa ihan lusikan kärjestä. Puuro valuu äkkiä liian alas, ja syvemmästä kuppiosasta sitä oli selvästi vaikeaa saada itse suuhun.

    Metallilusikka soveltuu varmasti hyvin syöttämiseen jo nyt. Syöttämistä olemme kuitenkin vältelleet, sillä tarkoitus on, että tyyppi saisi treenata ruokailua omassa tahdissaan. Voin kyllä tunnustaa, että jokaisella aamupuurolla ehkä kaksi lusikallista menee syöttämällä – silloin pidän lusikkaa paikallaan E:n edessä ja hän puskee itse sitä päin. Lapsen omilla ehdoilla ja hänen tahdissaan siis. Ideana on, että äiti täyttää lusikan, jonka E ottaa käteensä ja tyhjentää – puoliksi suuhun, puoliksi kaikkialle muualle.

    Metallilusikat pääsevät siis odottelemaan tyypin kasvamista. Testataan niitä vaikka kuukauden päästä uudelleen.


  7. Mustikkasotku, OMG

    June 16, 2011 by Hanna-Mari

    Pitäisikö sittenkin alkaa syöttää? Tämä ajatus oli aika vahvana mielessä tänä aamuna, kun E maisteli mustikkasosetta riisipuuronsa joukossa. Ja varsinkin loppusiivouksen yhteydessä. Tytön tukassa taitaa vieläkin olla mustikkaa…

    Ja banaania kanssa.

    Syöminen ei ollut hirveä hitti tänä aamuna, materiaalin levittely ympäriinsä sen sijaan kyllä. Tarjosin ekaa kertaa myös hiukan banaania, josta nähdäkseni ei päätynyt suuhun mitään. Hauska liiskattava se kyllä oli!

    Testasin silikonista leivonta-alustaa neidin ruokailuliinana. Ei toiminut ihan täysillä, sillä E testaili mielellään sen kulmien rullaavuutta muun touhuilunsa ohessa. Mikäköhän tähän tarkoitukseen olisi paras vaihtoehto? Stokkella on olemassa oma, imukupeilla pöytään kiinnitettävä alustansa, mutta sitä ei tietääkseni saa neutraalina kuvattomana lainkaan. Ideana olisi, että tyyppi keskittyisi pöydässä vain ruokaan eikä oheisrekvisiittaan, mutta tiedä sitten, kuinka paljon kuvallisesta alustasta haittaa on.