Rss Feed

Posts Tagged ‘sotku’

  1. NIrsoilua ja muuta normaalia

    April 22, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijalapset eivät nirsoile, viihtyvät pöydässä yhtä pitkään kuin aikuisetkin ja ovat siistejä syöjiä reilun vuoden ikään mennessä.

    Ja kököt. Alkuhuuma oli hieno vaihe, joka kesti ihanan pitkään, mutta nyt on meno toinen. Nimittäin:

    1. Nirsoilu. Ensimmäisenä päivänä ruoka-annos häviää hetkessä, tyyppi pyytää lisää ja syö kaikkiaan valtavan annoksen äänekkäästi nautiskellen. Seuraavan kerran tarjoiltuna sama ruoka työnnetään välittömästi kauemmaksi ja sanotaan pontevasti Ei.

    2. Viihdevaatimus. E on edelleen hidas syöjä, mikä helpottaa ravintolakeikkoja huomattavasti, mutta kyllä kulta-ajat ovat tässäkin lajissa toistaiseksi takanapäin. Kun syöminen ei enää kiinnosta, on aivan sama, mitä herkkuja tarjolla vielä olisi. On päästävä syliin, jossa viihdytään kolme sekuntia, on päästävä moikkailemaan lähipöytien ihmisiä, leikkimään koristekasveilla, tutkimaan kenkiä, tukkimaan henkilökunnan reittejä, hirveen ikävästi keskeyttämään äidin hyvät jutut.

    3. Lurjustelu. Kysymys ei ole siitä, etteikö E osaisi syödä siististi. Osaa hän, erinomaisen hyvin, mutta kun ruoan pudottelu on jännittävää. Sitä on pakko tehdä. Maitoa on kaadettava ruoan sekaan, sekoiteltava, valutettava pöydälle ja lattialle. Kieltäminen saa aikaan virnistyksen, jonka edessä äidillä ja isillä on haastetta pitää pokkaa.

    Mitä näistä pitäisi päätellä? Että sormiruokailu ei tee autuaaksi. Se ei pelasta siltä, että lapsi on entistä innostunempi ympäristöstään eikä siltä, että tyyppi testaa, miten maailma hänen toimiinsa vastaa.

    Mutta mitäpä noista. Meillä on ollut ruokapöydässä tähän saakka enimmäkseen tosi kivaa, E pääsee pian auttamaan keittiöhommissa ja ruokakauppareissuja hän jo rakastaa. Normaali lapsi lienee hän.


  2. Kätevähkö kouru

    February 21, 2012 by Hanna-Mari

    Aika tyhjäksi meni tämä lautanen.

    Meillä syötiin kasvissosekeittoa (joo, taas, on tullut sen variointi tavaksi) tänään näin. Kaukalomallinen ruokalappu on melko hyvä, sillä siitä voi kaapia valumat takaisin syötäväksi. E hallitsee tämän jo itsekin, ja tyhjentää kourun siinä vaiheessa, kun lautanen alkaa näyttää tyhjältä.

    Tuotekehittely olisi kyllä kiva. Ruokalappu on varmaankin suunniteltu syötettäville lapsille, sillä se on niin leveä, että häiritsee hiukan käsien käyttöä. Hiukan kapeampi ja pidempi kourulappunen olisi loistava.

    Keiton kanssa naposteltiin kvinoaa sekä riisikakkuja. Tuntuu, että E on nyt päässyt tosissaan dippaamisen makuun ja hyödyntää sitä mielellään valuvien ruokien kanssa. Ehkä lusikka ja dippailu tukevat hyvin toisiaan syömisen opettelussa. Olisi loogista minusta se.


  3. Sormiruokailijan sotkupäivitys

    February 12, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijamme E on nyt syönyt itse kahdeksan kuukauden ajan (jopas, miten aika meneekään!). Atomeiksi räjähtäneet parsakaalit ja seinille lentänyt puuro ovat enää haaleita tahroja muistissamme, ja nykytilanne on tämä:

    - Lattia pysyy puhtaana, ellei neito päätä juuri silloin testailla painovoimaa. Roiskeita sinne ei kuitenkaan enää lennä. Lusikka usein kyllä.

    - Hihallisia ruokaviittoja käytämme enää harvoin, koska usein ruokalapulla pärjää. Poikkeuksena ovat toki valuvat ruoka-asiat, jotka noruvat kivasti pitkin käsivarsia hihalle ja kainaloon (välillä ruokapöydässä pitää nimittäin hiukan moikkailla ja tuulettaa).

    - Vaatteita menee kyllä pesuun päivittäin ruokailun jälkeen, mutta läpikastuneiden ruokalappujen, ei niinkään järkyttävien ruokatahrojen takia.

    - Siivoaminen on kaikkiaan muuttunut siedettäväksi, sillä se ei enää vaadi pöydänalaista konttausmaratonia eikä useaa harsoa.

    Johtopäätös? Sormiruokailuperheessä voi tuntua siltä, ettei sotku lopu koskaan. Jos ei lopu, niin aivan varmasti ainakin vähenee, ja rajusti. Ystäväperheiden samanikäiset lapset ovat kaikki sormiruokailijoita, joten lähipiirissä emme voi tehdä sotkuvertailua sormiruokailleen ja syötetyn, nyt itse opettelevan lapsen välillä. Se olisi nyt kiinnostavaa.


  4. Ite söin lusikalla

    January 5, 2012 by Hanna-Mari

    Mutta lautanen on tyhjä!

    Maa-artisokka-perunakeitto on herkkua, jonka E pisteli reteesti lusikalla. Nyt hän onkii annoksensa puolikasta ruokalappunsa taskusta. Puolet jäi matkalle. Mutta lattialla ei ole mitään, ja komeaa oli yritys!


  5. Kestääkö lasituttipullo ehjänä?

    January 2, 2012 by Hanna-Mari

    Ei hajonnut.

    Tuttipullot ovat kaikkiaan olleet meillä tosi vähällä käytöllä, mutta onneksi osa varastoon hankituista toimii myös nokkamukina. Lifefactoryn mukiksi muuttunut lasipullo pääsi tositestiin tänään.

    Heitelty on. Tuntuu kestävän.


  6. Suuria harppauksia

    November 11, 2011 by Hanna-Mari

    Täydellä mukilla ei tarvitse hulluna kallistaa.

    Ilmeisesti lapset oppivat puuskissa. Kuukausien haahuilun jälkeen lusikan käyttöön on tullut meillä aivan uutta näppäryyttä, ja nokkamukin kanssa E:llä on jälleenlämmennyt rakkaussuhde.

    En osaa sanoa, koska se tapahtui, mutta aivan viime päivinä E on hoksannut lusikan käytöstä oleellisen. Hän käyttää sitä puurolla jo yhtä paljon kuin käsiäänkin (joita ei tietenkään vielä sovi unohtaa), yleensä myös oikein päin. Usein hän kauhoo puuroa lusikan kuperalla puolella, mutta kuitenkin. Alkuviikosta hän söi keittoa ensin käsin, mutta keskittyi sitten pitkään kastamaan lusikkaa soppaan ja viemään sitä suuhunsa. Pieni tippa meni kerrallaan, mutta idea, se on mitä ilmeisimmin ymmärretty.

    Lusikankäyttöä – kuten syömistä yleensäkään – ei ole erikseen opetettu. Syömishommien alkuvaiheessa puolivuotias E sai lusikan eteensä täytettynä, mutta luovuimme siitä nopeasti, kun homma alkoi sujua paremmin käsin. Sen jälkeen hän on tajunnut touhun itse mallista. On siis kannattanut istua itse vieressä, pysyä pokkana ja lusikoida puuroa samaan aikaan, kun toinen tutkii ruokaansa ja dippaa sitä vesilasiin.

    Ja vedestä puheen ollen: kerroin aiemmin, miten kireilin E:n vedenjuonnin kanssa. Ihan kuin pöydälle kaatuva vesi olisi jotenkin ikävämpää siivottavaa kuin esim. keitetty riisi… Pitkään menikin, että juotin häntä itse ensin nokkamukista, myöhemmin lasista. Sitten palasimme projekti nokkamukiin, ilman sitä tippalukkosysteemiä. Kannatti. Tyyppi riemastuu jo mukin nähdessään. Aluksi hän onnistui juomaan siitä lähinnä tuurilla sekä siksi, että se oli täytetty mahdollisimman täyteen – vaati siis vähemmän kallistamista. Jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän kenottaa pää vinossa syöttötuolissaan, yrittää ensin juoda mukin pohjan kautta, mutta pian tajuaa kääntää kapineen oikein päin ja oikeaan asentoon. Ja harjoittelu jatkuu.

    Mitä tästä voi päätellä? Että lapsi tarvitsee pöytäseuraa, jolta oppia. Että sotkua tulee sietää. Että kannattaa jaksaa odottaa. Ei kannata hermostua lattialle lentävistä asioista. Lusikan ja mukin jaksaa kyllä nostaa uudestaan pöytään, ja se uskon, että se on hyvä tehdä hyvin vähäeleisesti.

    Kannattaa uskoa lapseen. Yksivuotissynttäreillä (kuukauden päästä!) syödään ehkä kakkua lusikalla. Niisk!


  7. Ota, anna, kasta, pudota

    November 1, 2011 by Hanna-Mari

    Hups, ruoka putosi.

    Kymmenkuiselle vauvalle kaikkien mahdollisten esineiden ottaminen ja antaminen ovat ilmeistä mielipuuhaa. Myös toisto on kova juttu. Tämä näkyy myös ruokapöydässä. E syö ensin nälkänsä pois ja ryhtyy sitten tekemään erinäisiä kokeita. Näin se sujuu:

    Ojennetaan äidille hyppysellinen makaronilaatikkoa. Sanotaan vaativasti “öh”, osoitetaan vesilasia, juodaan ehkä tilkka ja poimitaan pöydältä pieniä jauhelihahippusia. Pudotellaan ne yksi kerrallaan lasiin. Elehditään niin, että äiti luulee janon olevan kyseessä. Työnnetään nyrkki lasiin, hämmennetään. Taputellaan pöydälle muodostunutta vesilätäkköä. Kiljutaan, hyvä meininki. Ojennetaan äidille vielä himppu makaronilaatikkoa.

    Ruokailun lopettamisesta ei kuitenkaan ole kyse, sillä episodin jälkeen E poimii huolellisesti ympärilleen levittämänsä muruset suuhunsa.

    Missä vaiheessa ponnekkaan komentamisen voi aloittaa ilman, että se vie lapselta hyvää fiilistä syömisestä? Toisaalta jos meidän ainoa syömismurhe tällä hetkellä on sotku, taidan niellä sen myös tästä eteenpäin. Ainakin muutaman kuukauden vielä.


  8. Ruokalappu ja maalausessu

    October 10, 2011 by Hanna-Mari

    Näitä on paketissa kaksi.

    Vaikka sotku sormiruokailijan pöydässä vähenee, ei se mihinkään ole poistunut. Puuro- ja keittoateriat ovat aina hyviä nakuiluhetkiä, sillä suihkussa pikkutyypin siivous onnistuu nopeimmin.

    Paitsi ehkä nyt. E otti kavereista esimerkkiä ja sai ylleen Ikean paitamallisen ruokailuasun, jonka voisi ehkä myöhemmin ottaa käyttöön taiteellisissa maalaushetkissä. Kladd prickar -”ruokalappu” on tosi helppo putsata ja kuivuu nopeasti. Aiemmin hankittu Pikku-Piia-merkkinen hihaton essu jää kyllä tälle kakkoseksi.


  9. Räiskäyttäjä lomatunnelmissa

    October 4, 2011 by Hanna-Mari

    Lomalla todettua tähän mennessä, pääosassa yhdeksänkuinen sormiruokailijavauva:

    - Italia (ainakin sen pohjoinen seutu Como-järven liepeillä) on loistokohde pikkutyypin kanssa reissaaville. Sormiruokailu ei ole mitenkään yleistä, mutta siihen, kuten kaikkiin lasten touhuihin, suhtaudutaan erinomaisen ihanasti. Pikkukylässä paikallinen rouva ryntäsi kotoaan ulos kujertelemaan E:lle.

    - Helppo tapa suoriutua lomapäivien ruokailuista on ottaa yhdet kunnon eväät mukaan. Meillä matkassa kulki keitettyjä vihanneksia harva se päivä, ja tyypin annosta täydennettiin pastalla (tietty) ja kaikella mahdollisella sopivalla, mitä aikuisten annoksista löytyi.

    - Ja juuri kun on ehditty tuulettaa vähentynyttä sotkua, on ruokapöydässämme uusi, kyseenalainen tapa, nimittäin räiskäyttäminen. Se tapahtuu yksinkertaisesti: läiskäistään ruokaa avokämmenellä täysillä, ja seurataan, mitä tapahtuu. Miten kauas kastiketta lentää tällä kertaa? Ihan kuin äiti yrittäisi pitää väkisin ilmeensä kurissa, etten innostuisi tästä enempää?


  10. Heipat ruokailualustalle

    September 23, 2011 by Hanna-Mari

    Silikoninen leivonta-alusta  on toiminut E:n ruokailutasona jo kuukausia, ja saa pikkuhiljaa häipyä ruokapöydästämme.

    Jossain täällä alla on vielä pastaa.

    Syitä on kaksi. Ihana peruste on se, että sotkua on koko ajan vähemmän. Siis vähemmän, siistiä toiminta ei edelleenkään missään nimessä ole. Toisena syynä on se, että kaikki ylimääräinen rekvisiitta tuntuu olevan ruokapöydässä lähinnä häiriöksi.

    Tietenkään tyyppiä ei kannata yksin pöytään jättää, mikäli haluaa säilyttää astiat ehjinä. Pääosin E kuitenkin keskittyy hienosti ruokaan, jos muuta tekemistä, kuten alustan rullailua ja heittelyä, ei ole tarjolla.

    Lusikkahommissa alusta on käytössä edelleen. Pöytä säästyy kummasti, kun lusikalla naputellaan alustaa, eikä paljasta pöydänpintaa. Mutta kunhan koputteluvaiheesta päästään, saa alusta siirtyä takaisin pelkkään leivontakäyttöön.