Rss Feed

Posts Tagged ‘ruokailuvälineet’

  1. Kohta kaksi vee!

    December 7, 2012 by Hanna-Mari

    E täyttää kaksi reilun viikon päästä. Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut! Lähestyvän synttärin kunniaksi tilannekatsaus siihen, miten ruokailu sujuu lapselta, jota ei ole tarvinnut syöttää (niin, paitsi lyhyinä mutta intensiivisinä eksistentiaalinen ahdistus -kausinaan).

    Kaikki menee, paitsi…

    E söisi ennakkoluulottomasti lähes kaikkea, mutta kiertää kaukaa tavallisen maidon, tomaattipohjaiset ruoat, munakoison ja paprikat. Allergioita hänellä ei ole todettu, epäilty kyllä vaikka mitä, ja se onkin ainoa asia, joka on ollut syömisessä meillä kurjaa. Esimerkiksi kalaa ja maitotuotteita olemme testanneet säännöllisesti pikkumäärissä aina uudelleen. Vuohenmaito tuntuu sopivan, mutta toistaiseksi hänen ruokajuomansa on useimmiten kauramaito.

    Herkkujen kanssa vanhemmat ovat lähes yhtä kireitä kuin ennenkin: tyyppi ei tiedä, mitä karkit ovat, saa pillimehun poikkeustilanteessa ja vetää silloin tällöin ikionnellisena keksin. Synttäreille tehdään tietty kakkua. Mutta mitenhän kauan saman saa onnistumaan toisen lapsen kanssa..?

    Tämä jengi söi keittiössämme tänään.

    Innokas keittiöapuri

    Juuri nyt on meneillään kohtuullisen vaivaton ruoanlaittokausi. Kun keittiössä tapahtuu, tulee E mukaan toimintaan. Hän vie oma-alotteisesti ruokailuvälineitä pöytään ja kattaa sekä kokkaa sen jälkeen vaihtelevalle yleisölle. Myös tiskikoneen tyhjentäminen on tyypistä kerrassaan ihanaa hommaa. Olemme jo sopeutuneet siihen, että lusikat ja haarukat ovat laatikossaan vaihtelevassa järjestyksessä.

    Välineinä haarukka, lusikka ja kädet

    E on opetellut käyttämään veistä ja sille päälle sattuessaan leikkaa innoissaan mitä tahansa ruokaa omalla lautasellaan. Keittiöhommissa hän saattaa hakea leikkuulaudan, pyytää omaa veistään ja porkkananpalasta, jota katkoo keskittyneenä. Ruokapöydässä tavallinen kuvio on tämä: ruokailuvälineitä vaaditaan käyttöön, ruokaa asetellaan niihin suurella intohimolla – ja napataan lopulta sormin suuhun. Eiköhän tuo kouluikään mennessä luovu sormiruokailusta!


  2. Vihdoin kotona!

    August 1, 2012 by Hanna-Mari

    You didn't see me, right?

    Ihana loma – ja superihana paluu kotiin. Kuukauden aikana E tuntuu oppineen miljoona asiaa ja kasvaneen hujauksessa. Esimerkiksi nämä asiat panimme merkille vaihtelevissa (+4-29 astetta) lomasäissä:

    - Marjastaminen onnistuu – tosin vain kerääjän omaan käyttöön. Tyyppi katosi säännöllisin väliajoin mökin taakse poimimaan punaisia viinimarjoja alaoksilta.

    - Syöttötuolia ei juurikaan enää tarvita. Jos tavalliselta tuolilta näkee ruoan ja ylettyy käyttämään haarukkaa, se riittää.

    - Haarukan käyttö sujuu, jos se sattuu huvittamaan. Usein E pitelee haarukkaa toisessa kädessään ja syö toisella.

    - Hyvästit nokkamukeille, jes! Lasiin tarttuminen alkoi jotenkin yhtäkkiä sujua ilman mitään “nyt opetellaan tämä asia” -erityispäätöstä. Kiitos mummolle, joka tarjoili E:n maidon suoraan kukikkaasta lasista. (Hajonneiden astioiden saldo koko lomalla: kaksi kappaletta)

    - Ruokailusanasto karttuu. Ehkäpä pian myös pöytätavat ottavat uuden harppauksen eteenpäin. Uokaa (ruokaa), lisää (lausutaan aina kuiskaten), tiito (kiitos), ukka (haarukka/lusikka), eipää (leipää), papu, eene (herne), olii (oliivi) ja oita (voita) ovat voimakkaassa käytössä ja usein kuultuja käskevään sävyyn.


  3. Äiti, olen ehkä valmis!

    April 17, 2012 by Hanna-Mari

    Omin sormin suuhun -kirja kertoo, miten vauvat keksivät nopeasti tavan ilmaista syöneensä tarpeeksi. Ystäväpiirissä yksi lapsi nostaa molemmat kätensä ylös, toinen kasaa jäljellä olevat ruoat siistiin pinoon pöydänkulmalle.

    Lopetin, tai sitten en.

    E ei ole missään vaiheessa ollut näin selväsanainen. Hänet on nostettu pöydästä pesulle siinä vaiheessa, kun ruokailu menee pelkäksi leikkimiseksi (jo aika monetta kertaa, sillä välileikit tuntuvat kuuluvan asiaan silloin tällöin vielä nykyisinkin), hän työntää lautasen pois (noin kymmenettä kertaa, sillä tämäkään ei tunnu olevan mikään sääntö sille, että hän olisi valmis) tai hän on syönyt lautasen tyhjäksi ja kieltäytyy lisäannoksesta.

    Siksi olin innoissani, kun tyyppi hiljattain alkoi kasata pöydälle pudonneita ruoantähteitä takaisin lautaselleen, pakkasi siihen myös mukinsa ja mahdolliset ruokailuvälineensä ja työnsi lautasen pois. No niin! Valmista taitaa olla, kulta?

    Vaan ei. Kohta hän tarttuu uudestaan lautaseen, vetää sen takaisin eteensä ja jatkaa syömishommia.


  4. Lusikalla, haarukalla vai käsin?

    March 28, 2012 by Hanna-Mari

    Mä vedän näillä kaikilla.

    Lusikka on ollut mukana ruokapöydässä jo ensimmäisistä puuroaterioista saakka, ja tämän vuoden ajan treenejä on jatkettu myös haarukalla.

    Ihastuttava väline, tuumaa E, joka esittelee usein ylpeänä haarukkaansa nappaamiaan ruoka-asioita. Hän pitää sekä lusikasta että haarukasta kiinni hyvin läheltä niiden “teräosaa” – ilmeisesti ruoan koordinointi suuhun asti onnistuu näin paremmin. Käytössä on ollut myös tavallinen aikuisten haarukka, jos neidin oma sattuu olemaan tiskissä.

    Kädet ovat silti koko ajan edelleen ruoassa. Kun nälkä on hurja, hienostelu jää. Pahimman nälän taltuttua E on tarttuu mielellään ruokailuvälineisiin, mutta ei jokaisella aterialla. Fiilisjuttuja, tuumaa hän, ja vastaa otsikon kysymykseen: näillä kaikilla. Tällä mentiin juuri lounaalla, joka oli hitti: Diapers and delicatessen -blogin sormiruokailijan pikaohratto oli tosi maistuvaa sekä äidin että tyttären mielestä. Tätä kirjoittaessa E jatkaa syömistä edelleen – nyt näköjään haarukan väärällä päällä. Ei tunnu haittaavan!


  5. Kätevähkö kouru

    February 21, 2012 by Hanna-Mari

    Aika tyhjäksi meni tämä lautanen.

    Meillä syötiin kasvissosekeittoa (joo, taas, on tullut sen variointi tavaksi) tänään näin. Kaukalomallinen ruokalappu on melko hyvä, sillä siitä voi kaapia valumat takaisin syötäväksi. E hallitsee tämän jo itsekin, ja tyhjentää kourun siinä vaiheessa, kun lautanen alkaa näyttää tyhjältä.

    Tuotekehittely olisi kyllä kiva. Ruokalappu on varmaankin suunniteltu syötettäville lapsille, sillä se on niin leveä, että häiritsee hiukan käsien käyttöä. Hiukan kapeampi ja pidempi kourulappunen olisi loistava.

    Keiton kanssa naposteltiin kvinoaa sekä riisikakkuja. Tuntuu, että E on nyt päässyt tosissaan dippaamisen makuun ja hyödyntää sitä mielellään valuvien ruokien kanssa. Ehkä lusikka ja dippailu tukevat hyvin toisiaan syömisen opettelussa. Olisi loogista minusta se.


  6. Kvinoa, keittojen kaveri

    February 11, 2012 by Hanna-Mari

    Maa-artisokkakeittoa sekä kvinoakasa.

    Kvinoa on syrjäyttänyt riisikakut keittojen kumppanina. Syynä tähän on se, että lusikan käyttö sujuu koko ajan ketterämmin, joten pieni sakeutus riittää tekemään esimerkiksi sosekeitosta riittävän jämäkkää syötävää.

    Kvinoa on loistava lisuke, sillä siinä on muihin viljoihin verrattuna reippaasti enemmän proteiinia, mineraaleja ja vitamiineja. Lisäksi se on vatsaystävällistä matskua, eli mainiota ruokaa myös pikkutyypeille. Toistaiseksi olen käyttänyt kvinoaa pelkästään keittojen lisukkeena, joten juu, pitäisi selvästi alkaa kehitellä niitä reseptejä!

    Ja se lusikointi. Lisääntyy ja edistyy koko ajan, mutta kyllä meillä paljon ollaan edelleen sormiruokailulinjoilla. Välillä hämmästelemme, miten ohutta litkua E saa käsillään kauhottua. Suuri välipalaherkkunsa Yosa (kahta makua saa sokerittomina ja probioottejakin löytyy, ovat olleet meillä suurmenestys) katoaa hervottoman innostusreaktion jälkeen hetkessä lautaselta aina samalla kaavalla: ensin puolet käsin suurimpaan himoon, loput kaavitaan lusikalla erittäin tarkasti niin, että lautaselle ei varmasti jää mitään.


  7. Sit tää söis tästä

    January 28, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijallamme on kohta ikää vuosi ja kaksi kuukautta, ja lusikkaa hän käyttää jo melko hyvin. Myös ruokapöydän ulkopuolella.

    Kaavitaanpa tämä tyhjäksi.

    Kaikki lusikkaa etäisestikin muistuttavat esineet saavat ruokailuvälineen roolin, kun E kaapii niillä leikkiruokaansa milloin lelulaatikosta, milloin keittiön lattialle kaivamastaan pakasterasiasta. Lusikalla kaavitaan, se viedään suuhun ja sanotaan äänekkästi amnamnam!

    Lapset ovat mystisiä. Neuvolan odotustilassa E leikki itseään puolta vanhemman tytön kanssa. Hän oli poimivinaan jostakin jotakin jännittävää hyppysiinsä, tarjoili sitä uudelle leikkikaverille, joka välittömästi nappasi näkymättömän asian itselleen ja laittoi sen maiskutellen suuhunsa. Molemmat hykertelivät tyytyväisinä.

    Universaaleja ja sisäänrakennettuja ovat nuo leikkimisen säännöt. Ei niihin sanoja tarvita.


  8. Ite söin lusikalla

    January 5, 2012 by Hanna-Mari

    Mutta lautanen on tyhjä!

    Maa-artisokka-perunakeitto on herkkua, jonka E pisteli reteesti lusikalla. Nyt hän onkii annoksensa puolikasta ruokalappunsa taskusta. Puolet jäi matkalle. Mutta lattialla ei ole mitään, ja komeaa oli yritys!


  9. Aikomuksia uudelle vuodelle

    January 1, 2012 by Hanna-Mari

    1. Haarukkahommat. Yksivuotias E saa pian ryhtyä tekemään tuttavuutta joululahjansa kanssa. Lusikka kiinnostaa häntä edelleen vaihtelevasti, joten saa nähdä, onko haarukka yhtään edeltäjäänsä mielenkiintoisempi.

    2. Hitaalla tahdilla jatketaan. Sormiruokailu ei ole hätähousujen vanhempien hommaa. Tämä oli erittäin kärsimättömälle äiti-ihmiselle ison muutoksen paikka, sillä E:n ruokailusessiot kestävät yhä helposti 40 minuuttia. Tyyppi saa pitää tyylinsä. Tajusimme äskettäin, että meillä ei ole pulauteltu ruokaa ikinä, ja rauhallisella meiningillä voisi kuvitella olevan jotakin tekemistä tämän asian kanssa.

    3. Blogi jatkuu. Jännittävin syömisen opettelu on meillä jo ohi, mutta raportoitavaa riittänee edelleen. On ollut ilo kirjoittaa teille. Hyvää uutta vuotta! Olkoon se vähintään yhtä onnellinen kuin edeltäjänsä.


  10. Ja lapsi oppi sanomaan ei

    December 8, 2011 by Hanna-Mari

    Taantumaa ilmassa – täällä ruokapöydässäkin. E on ryhtynyt vintiöksi: hän paiskaa mukinsa lattialle jokaisen hörpyn jälkeen. Lusikka lentää sinne myös napsahtaen, ja lautasta hän siirtelee tuijottaen äitiä samaan aikaan tiiviisti silmiin: oliko tämä kielletty juttu, oliko?

    Oli se. Olen käyttänyt ei-sanaa viime aikoina aika voimakkaasti. Kova äänenkäyttö pysäyttää liikkeen tehokkaasti, ja tällä on pelastettu monta lautasta. Mukin ja lusikan kanssa tehtiin tänään kompromissi: E ojensi ne äidille käytön jälkeen.

    Niin, ja se sana. E toistaa eitä perässä, tuntuu pohtivan sen merkitystä, katsoo äitiään arvoituksellisen näköisenä, päästää pienen mielenosoitusitkun, ja jatkaa syömähommiaan.