Rss Feed

Posts Tagged ‘puuro’

  1. Hittimysli on löytynyt

    April 27, 2012 by Hanna-Mari

    Lisää tätä, pyytää E.

    Puurolle tarvitaan vaihtoehtoja. Jo kuukausia sitten jätimme iltapuuron pois vain siksi, että se ei tahtonut upota enää millään. Aamuisin puuro vielä menee, jos makuja ja lisukkeita jaksaa vaihdella riittävän usein.

    Kaupasta tarttui mukaan tänään mysli, jossa ei ole suolaa eikä sokeria. E on pyytänyt sitä nyt välipalallaan kahdesti lisää. Tämä on siis hitti. Alara-merkkinen gluteeniton luomumysli sisältää rusinoita, auringonkukansiemeniä, maissihiutaleita, hirssi- ja riisimuroja, hasselpähkinää, omenaa ja taatelia. Hetken maidossa liotettuna se on riittävän pehmeää syötävää todennäköisesti aika pienillekin. Virallisten ravitsemussuositusten mukaan alle 1-vuotiaille tosin ei suositella mitään siemeniä, mikä tiedoksi saatettakoon.

    Tätä taidetaan tarjota huomenna aamiaiseksi!


  2. Flunssapotilaan erikoisherkut

    January 29, 2012 by Hanna-Mari

    Marjojen kanssa tarjoiltu maustamaton jugurtti on meillä pätevä mittari. Jos se ei maistu, on E kipeä.

    Pussi, joka aiheuttaa hepulin.

    Näin kävi eilen illalla, ja perusiltapalansa sijaan E sai syödä mitä mieli teki – kunhan söi. Raejuusto kelpasi, samoin kuivattu aprikoosi (kirkkaanoranssien sijaan kannattaa hankkia tummanruskeita luomuja, niissä ei ole säilöntäaineita) ja pienet täysjyväkeksit.

    Periaatteessa ärsyynnyn juuri lapsille suunnatuista välipalaherkuista. Se johtuu kenties siitä, että niin iso osa niistä on sokerilla ja väriaineilla kyllästettyä höttöä, johon on kenties lisätty ripaus vitamiineja – prosessoinnin jälkeen kun niitä ei muuten jäljellä voisi ollakaan. Nuo minikeksit ovat kuitenkin suolattomia ja sokerittomia, mutta E:n mielestä kerrassaan herkkua. Hän saa hepulin jo pelkän pussin nähdessään. Istui illalla sohvalla, sai katsoa Avaraa luontoa ja napostella keksejään.

    Jugurttia ja marjoja sekä voileipää on annettu iltapalana jo parin kuukauden ajan, kun huomasimme, että tyyppi sai tarpeekseen puurosta. Aamuisin se uppoaa edelleen hienosti. Tuleepa hyvä lisäsatsi kalsiumia iltapalalla.


  3. Hylkää ennakkoluulosi

    January 15, 2012 by Hanna-Mari

    …sillä:

    - Jääkaappikylmä tofu sellaisenaan voi olla lapsesi mielestä ihan hillitön herkku, vaikka se sinusta maistuisikin lähinnä kumilta

    - Tavalliselle maidolle opetteleva lapsi voi juoda sata kertaa mieluummin piimää kuin maitoa, vaikka kumpikaan vanhemmistaan ei näin tee

    - Vauvaikäinen tyyppi voi olla hulluna todella kirpeisiin marjoihin, ja pistellä jopa tyrniä menemään ilmeenkään värähtämättä

    - “Oudot” elintarvikkeet, kuten keitetty kvinoa tai tattaripuuro voivat maistua jälkeläisen mielestä herkullisilta, vaikka aiheuttaisivat yökötystä vanhemmissa sukupolvissa.

    Joten kaikkea terveellistä tarjolle vaan, ja pidetään se oma ilme kurissa!


  4. Sormiruokailijan joulusuosikit

    December 27, 2011 by Hanna-Mari

    Arkeenpaluuterveisiä myrskyn lomasta! E:n elämän toinen joulu on sujunut leppoisasti, ja hän on löytänyt tästä pyhästä omat suosikkinsa. Esittelemme ne alla:

    1. Joulukinkku. Joulupöydän ylivoimainen suosikki, jonka näkeminen aiheuttaa vimmaista jalkojen vispausliikettä, vaativaa osoittelua ja innostunutta mulle, heti! -ähinää.
    2. Riisipuuro. E:n ensimmäinen maitoon keitetty puuro maistuu – onneksi, sillä se antaa taas yhden tavan lisätä maitoa tyypin ruokavalioon. Tavallinen maito maistuu edelleen huonosti, joten piimällä ja jugurtilla sekä raejuustolla täydennetään.
    3. Pahvilaatikot, käärepaperit ja pakettinauhat. Vaikea sanoa, mikä tästä kovasta kolmikosta nousee ykköseksi. E ilahtui toki joulupukin tuomisistakin, mutta rapinat, kopinat ja päähän aseteltavat kiharaiset nauharyppäät aiheuttavat niin ihastuneita reaktioita, että viitsiikö noita vielä siivota pois.

     

    PS. Joulupukki toi haarukan, jonka kanssa harjoitteluhommiin ryhdytään pian. Raportoimme asiasta.


  5. Suuria harppauksia

    November 11, 2011 by Hanna-Mari

    Täydellä mukilla ei tarvitse hulluna kallistaa.

    Ilmeisesti lapset oppivat puuskissa. Kuukausien haahuilun jälkeen lusikan käyttöön on tullut meillä aivan uutta näppäryyttä, ja nokkamukin kanssa E:llä on jälleenlämmennyt rakkaussuhde.

    En osaa sanoa, koska se tapahtui, mutta aivan viime päivinä E on hoksannut lusikan käytöstä oleellisen. Hän käyttää sitä puurolla jo yhtä paljon kuin käsiäänkin (joita ei tietenkään vielä sovi unohtaa), yleensä myös oikein päin. Usein hän kauhoo puuroa lusikan kuperalla puolella, mutta kuitenkin. Alkuviikosta hän söi keittoa ensin käsin, mutta keskittyi sitten pitkään kastamaan lusikkaa soppaan ja viemään sitä suuhunsa. Pieni tippa meni kerrallaan, mutta idea, se on mitä ilmeisimmin ymmärretty.

    Lusikankäyttöä – kuten syömistä yleensäkään – ei ole erikseen opetettu. Syömishommien alkuvaiheessa puolivuotias E sai lusikan eteensä täytettynä, mutta luovuimme siitä nopeasti, kun homma alkoi sujua paremmin käsin. Sen jälkeen hän on tajunnut touhun itse mallista. On siis kannattanut istua itse vieressä, pysyä pokkana ja lusikoida puuroa samaan aikaan, kun toinen tutkii ruokaansa ja dippaa sitä vesilasiin.

    Ja vedestä puheen ollen: kerroin aiemmin, miten kireilin E:n vedenjuonnin kanssa. Ihan kuin pöydälle kaatuva vesi olisi jotenkin ikävämpää siivottavaa kuin esim. keitetty riisi… Pitkään menikin, että juotin häntä itse ensin nokkamukista, myöhemmin lasista. Sitten palasimme projekti nokkamukiin, ilman sitä tippalukkosysteemiä. Kannatti. Tyyppi riemastuu jo mukin nähdessään. Aluksi hän onnistui juomaan siitä lähinnä tuurilla sekä siksi, että se oli täytetty mahdollisimman täyteen – vaati siis vähemmän kallistamista. Jo muutaman päivän harjoittelun jälkeen hän kenottaa pää vinossa syöttötuolissaan, yrittää ensin juoda mukin pohjan kautta, mutta pian tajuaa kääntää kapineen oikein päin ja oikeaan asentoon. Ja harjoittelu jatkuu.

    Mitä tästä voi päätellä? Että lapsi tarvitsee pöytäseuraa, jolta oppia. Että sotkua tulee sietää. Että kannattaa jaksaa odottaa. Ei kannata hermostua lattialle lentävistä asioista. Lusikan ja mukin jaksaa kyllä nostaa uudestaan pöytään, ja se uskon, että se on hyvä tehdä hyvin vähäeleisesti.

    Kannattaa uskoa lapseen. Yksivuotissynttäreillä (kuukauden päästä!) syödään ehkä kakkua lusikalla. Niisk!


  6. Lusikan vaihteleva käyttöaste

    October 15, 2011 by Hanna-Mari

    Täytyykö kymmenkuisen vauvan osata käyttää lusikkaa? No tuskin. Meillä sitä on treenattu vaihtelevalla menestyksellä kuukausia, ja tulos – noh, vaihtelevaa on.

    Etsi kuvasta lusikka. Huomaa puurokäsi.

    Aivan ekoilla syömiskerroilla E ilahdutti esittämällä tehokkaasti, että hän hoksaa täysin lusikan idean: äidin täyttämä puurolusikka päätyi ihmeellisen usein suuhun ihan oikein päin – toki ohimon tai otsan kautta. Sittemmin kapistus on lentänyt lattialle satoja kertoja, sillä on huidottu äitiä ja isää sekä hakattu kuoppia pöytään.

    Nykyisin lusikkahommissa ollaan aamu- sekä iltapuurolla. E kaapii sillä annostaan ahkerasti, mutta varsinainen syöminen sujuu enimmäkseen käsin. Kun pahin nälkä on talttunut, tyyppi saattaa alkaa testailla lusikan toimivuutta, ja on muutamia kertoja onnistunut täyttämään sen itse (muutaman kerran juuri sen väärän pään) ja viemään koko lastin oikeaan osoitteeseen.

    Äidin mielessä on alkuvuodesta tavattu reilun vuoden ikäinen vauvatyyppi, joka söi nätisti lihapullia ja perunamuusia omalla lusikallaan. Tällä mielikuvalla eteenpäin!

     


  7. Iltapuuro, jännitysnäytelmä

    September 6, 2011 by Hanna-Mari

    Päähenkilö on ollut levoton jo pidemmän aikaa, ja syöttötuoliin päästessään hän viuhtoo ilmaa kärsimättömästi. Äänensävy on vaativa. Ruokaa!

    Tässä vaiheessa lusikka on lähtenyt käsistä.

    Sivuroolihenkilöt ottavat tietoisen riskin antaessaan hänelle lautasen, mutta alku on sopuisa. Banaaninpalat katoavat puuron päältä hetkessä. Syömistä säestää huoleton rallattelu, päähenkilön jalat viuhtovat pöydän alla ja lusikka halkoo ilmaa samalla, kun hän mättää banaania menemään vapaalla kädellään.

    Banaaninpalat loppuvat. Päähenkilö siirtyy käyttämään lusikkaa: hän kaapii, naputtelee, hakkaa ja siirtelee puuroaan. Sivuroolihenkilöt vilkuilevat toisiaan yrittäen pysyä huolettomina, mutta tarttuvat silti vähän väliä lautaseen kiinni.

    Toinen sivuroolihenkilö tuo pöytään iltapalaa, josta päähenkilö ei pääse osalliseksi. Alkaa välitön protestihuuto. Päähenkilö tuijottaa ruokia, joihin hän ei saa koskea, kiukun ja hämmennyksen vallassa ja kivahtelee kärttyisästi. Sivuroolihenkilöt syövät nopeasti välttyäkseen enemmältä raivolta.

    Kaapiminen, naputtelu, hakkaaminen ja siirtely jatkuvat. Päähenkilö kivahtelee kiukkuisesti ja rallattelee huolettomana vuoron perään. Kuuluu kling! ja lusikka kilahtaa lattialle. Päähenkilö on hetken ymmällään, mutta kokoaa itsensä nopeasti ja ryhtyy kauhomaan puuroa käsin – tällä kertaa suuhunsa.

    Ihmeen kaupalla hän syö koko lautasen tyhjäksi.

    (Tämä meininki on jatkunut nyt noin viikon ajan. Edistymisellä on hintansa, hurjaa ja mahtavaa!)


  8. Sticky rice mustikalla ja jauhelihalla

    August 1, 2011 by Hanna-Mari

    Sekavaa tämä lomaltapaluu. Kun mökeillä ja mummoloissa päivien ruokalistat tehtiin kollektiivisesti huolella suunnitellen tai sitten söimme ihanasti ulkona, tuntuu jokaisen ruokalajin keksiminen nyt lähes mahdottomalta tehtävältä.

    Violettia riisiä, jee!

    E ei onneksi valita. Parina iltana olen keittänyt hänelle riisiä, jonka sekaan olen sotkenut hedelmäsosetta. Jäähtyneestä riisistä saa kätevästi palloja, joita tyyppi vetää tosi mielellään. Pallerot ovat päteviä vaihtoehtoja puurolle, mutta sotkussa ne eivät todellakaan jää kakkoseksi! Riisi on hullun jähmeää kamaa, josta on vaikea sanoa, onko se helpompi siivota kuivana vai heti tuoreeltaan. Tarttuvaa joka tapauksessa.

    Tänään vanhemmat söivät bolognesea, jonka kastikkeen jauhelihasta osa jätettiin sikeitä vetävän E:n illalliseksi. Neiti istui pöytään, pyöritteli mustikka-omenasoseella maustetut violetit riisipalleronsa paistetussa jauhelihassa ja nautti koko kropalla. Vähän hymyilytti.


  9. Pinsettiote ja muuta lomalla opittua

    July 31, 2011 by Hanna-Mari

    E:n ekalla lomalla on tapahtunut ainakin näitä asioita:

    - On tilattu ihan oikea annos ravintolan listalta – hiukan sovellettuna, tosin, sillä paistetun lohen kanssa tarjoiltu perunat ja maustevoi vaihdettiin pehmeiksi keitettyihin kasvislohkoihin.

    - On käytetty omaa ruokailualustaa ravintoloissa, unohdettu se yhteen ja palattu jälleen syömään samaan paikkaan.

    - On ensimmäistä kertaa oksennettu ruokapöytään (tietenkin ravintolassa, eka kerta kun äitiä hiukka meinasi nolottaa).

    - On syöty ruotsinlaivan buffetista sekä tilattu ravintolasta ihan päteviä sormiruokailuannoksia.

    - On huomattu, että aamupuuron syönti ystävien mökillä ei todellakaan suju, jos vieressä touhuaa älyttömän mielenkiintoisia leikki-ikäisiä.

    - On vastailtu lukuisiin kysymyksiin E:n ruokailutottumuksista, oltu kauhean ylpeitä hänestä ja ehkäpä murrettu joitakin sormiruokailuun liittyviä ennakkoluuloja.

    - On opittu pinsettiote! Tyyppi poimii jo pieniä metsävadelmiakin näppärästi suuhunsa.

    Palaamme yksityiskohtiin pian!


  10. Aamupuurouutuus: kädet mukaan

    July 7, 2011 by Hanna-Mari

    Mummolaterveisiä! E on päässyt lomareissullaan kunnolla hiutalepuuron makuun. Nyt voin enää kysellä itseltäni, miksi edes alunperin tarjosin hänelle vauvoille suunniteltuja jauhopuuroja, sillä hiutalekama tuntuu maistuvan tytölle paljon paremmin.

    Ja mikä ihaninta – sen kanssa voi käyttää käsiä. Kun jauhopuuro luistaa sormista saman tien, jää hiutalematsku hyvin kiinni nyrkkiin, josta sitä kelpaa maistella. Kyllä, sotku on ollut melkoinen, mutta E on haltioissaan: hän höpöttelee innoissaan aamiaispöydässä, syö valmiksi täytetyllä lusikalla, antaa äidin syöttää jonkun lusikallisen ja kauhoo välillä kaksin käsin pientä puurokuppiaan.

    Huomasin myös jännän ilmiön: kun E maisteli eloveenaansa ekaa kertaa itse lusikastaan, hän ei kakonut kertaakaan. Toisin kävi, kun annoin hänelle puuroa syöttämällä – yskähteli sille heti. Ruoan karkeus ei siis tälläkään perusteella näytä olevan mikään ongelma sormiruokailevalle vauvalle, kunhan hän saa hoitaa syömisen itse.

    E syö aamupuuronsa edelleen nakuna, sillä muu olisi jälkisiivouksen kanssa järjetöntä. Myös äidin kädet (vähintäänkin ne) ovat ihan puurossa jokaisen aamiaisen jälkeen. Mutta samalla aamiaispöytä toimii kotikosmetologihoitolana, hih.