Rss Feed

Posts Tagged ‘imetys’

  1. Uusi painos – mikä muuttui?

    November 12, 2012 by Hanna-Mari

    Sain tänään viimein käsiini toisen painoksen Minä syön itse – Sormiruokailun käsikirjasta. Sitä on kuulemma jo saatavilla kaupoissa, sillä ensimmäinen pääsi loppumaan :)

    Toiseen painokseen on tehty pari pientä kirjoitusvirhekorjausta sekä yksi merkittävämpi lisäys: maininta siitä, että imetystä ei tietenkään tarvitse lopettaa yksivuotissyntymäpäivän jälkeen, jos sitä haluaa jatkaa. Tämä oli tarkoituksemme jo ensimmäisen painoksen kohdalla, mutta ei tullut tekstissä riittävän selvästi ilmi. Imetys on niin herkkä asia, että sen lopettaminen ja jatkaminen ovat täysin perheiden oman päätöksen varassa. Kirjassa on kerrottu ainoastaan ravitsemukselliset faktat: ekan vuoden ajan maito on vauvalle kaikkein tärkeintä ruokaa, sen jälkeen ravitsemuksellinen puoli saadaan hoidettua tavallisella ruoalla. Mikään ei kuitenkaan estä imetyksen jatkamista eikä vähennä esimerkiksi sen arvoa turvallisuuden tuojana tai läheisyyden osoituksena.

    Ja kaverit, jos olette tehneet omena-mannapuuroa ekan painoksen reseptillä, pahoittelen: siinä oli liikaa mannaryynejä. 3/4 desiä puolen litran nestemäärää kohti riittää!


  2. Yle: Lyhyt imetysaika huolestuttaa kätilöitä

    October 14, 2012 by Hanna-Mari

    “Nykyisten suositusten mukaan vauvojen tulisi saada pelkästään rintamaitoa kuuden kuukauden ikäisiksi. Suomalaisäideistä  puolivuotiaita ruokkii pelkästään rintamaidolla ainoastaan 6 prosenttia. Kätilöliitossa pohditaankin uusia keinoja, jotta suomalaisäidit imettäisivät  entistä pidempään”, kertoo Ylen uutiset.

    Ihmekös tuo! Kaikkien lähipiirin äitien kokemukset kertovat samaa: synnytyksen jälkeen sairaalassa imetykseen kyllä kannustetaan, mutta sitä kestää sen pari päivää, ja neuvolassa sävel on ihan toinen. Kiinteiden aloittamista tuputetaan käytännössä jokaiselle, jonka lapsi lähestyy neljän kuukauden ikää riippumatta siitä, onko lapsi kasvanut äidinmaidolla tarpeeksi vai ei.

    Olisikohan meno toinen, jos neuvolassakin työskentelisi edelleen kätilöitä pelkän terveydenhoitajan koulutuksen saaneiden sijaan?


  3. Suositusten mukaan vai niiden vierestä?

    September 6, 2012 by Hanna-Mari

    Minä syön itse -kirjaa tehdessä yksi iso periaatekysymys oli tämä: mille kaiken perustamme? Koska kirja tehtiin nimenomaan suomalaisia varten, luontevalta tuntui se, että vallalla olevien oppien mukaan mennään, niiden samojen, joita neuvolassa kehotetaan noudattamaan.

    Jo tässä lähdetään eri reitille kuin sormiruokailun raamatussa, Omin sormin suuhun -kirjassa. Gil Rapleyn ja Tracy Murkettin teoksessa eri ruoka-aineita voidaan tarjota puolivuotiaalle lapselle kerralla useita, ja toisaalta lapsi saa valita itse, koska kiinteän ruoan aloittaa – ajankohta voi siis olla myöhäisempikin kuin tuo maaginen kuusi kuukautta.

    Viralliset suositukset tehdään aina varovaisuusperiaatteella, herkimpien mukaan. Blw:tä eli täysin lapsentahtista sormiruokailua on tutkittu tosi vähän. Kaikki tutkimukset, joihin itse olen törmännyt, puhuvat mielestäni täysin sen puolesta, mutta tiedemaailma onkin maallikosta hiukan neuroottinen. Esimerkiksi viime vuonna Skotlannissa tehdyssä tutkimuksessa otoksena oli 602 lasta. Tutkimuksessa sormiruokailu todettiin hyväksi tavaksi opetella kiinteisiin ruokiin, mutta koska hitaammin kehittyvät lapset saattoivat saada sillä tavoin liian vähän ravintoa, ei yksinomaista sormiruokailua päädytty suosittelemaan. Tutkimuksessa näitä lapsia oli otoksesta kuusi prosenttia. Minusta se kuulostaa tosi pieneltä määrältä. Tutkimuksen tehneet näkevät asian toisin: heidän mielestään sormiruokailu toki kannattaa, mutta lisäksi tulisi syöttää soseita – ihan vain varmuuden vuoksi.

    Meillä sormiruokailu eteni kotimaisia suosituksia soveltaen. E sai kyllä välillä enemmän kuin yhden tai kaksi uutta ruoka-ainetta viikossa, mutta aika rauhallisesti edettiin. Nitraattipitoisista kasviksista ja esimerkiksi hunajasta pysyttelimme visusti erossa, kunnes ikää tuli yksi vuotta, mutta suositusten vastaisesti E söi – hyvällä halulla ja vatsavaivoista mitään ilmoittamatta – kikherneitä jo seitsenkuisena. En nimittäin osannut laskea niitä kuivattuihin papuihin kuuluviksi. Imetyksen lopettaminen hiukan reiluun vuoteen oli monen sattuman summa. E vähensi imetyksiä pitkään itse parin hämmennyspäivän jälkeen näytti unohtaneen koko jutun ja kaiken lisäksi nukkui paremmin kuin koskaan. Itse en usko, että imetyksen merkitys romahtaisi, kun lapsi täyttää vuoden. Ravitsemuksellinen merkitys varmaankin vähenee kyllä, mutta imetyksen muut merkitykset, kuten läheisyys ja turva eivät katoa mihinkään. Niitä voi onneksi osoittaa muutenkin kuin äidinmaidolla.

    Suosituksiin suhtautuminen on jotenkin jännä asia. Jokainen on varmaan kuullut terveydenhoitajasta, joka sekoaa kuullessaan, ettei vauva-asiakas saa puuroa kahdesti päivässä ja lähettää tämän ravitsemusterapeutille. Itse säikähdin tosissani, kun kuulin, että kikherneitä ei pitäisi antaa alle vuoden ikäiselle. Se suositus kuitenkin perustuu herkkävatsaisten suojeluun – mitään varsinaisesti haitallista kikherneet eivät sisällä.

    Miten tarkasti te olette noudattaneet neuvolasta saatuja ohjeita? Ensiruoaksi perunaa ja puuroa kahdesti päivässä, vai jotakin ihan muuta?


  4. Miten saada lapsi juomaan tarpeeksi?

    January 9, 2012 by Hanna-Mari

    Imetyksen lopettaminen toi eteen uuden ongelman: miten saada tyyppi a) juomaan tarpeeksi maitoa ja b) ylipäätään juomaan riittävästi. Maito ei maistu E:lle käytännössä ollenkaan. Siedätyshoidamme asiaa aamupuurolla, jonka kanssa hän yleensä juo muutaman tilkan. Loppupäivän aikana ruokajuoma on piimää, joka onneksi uppoaa tyydyttävästi.

    En ole innokas tekemään maitopohjaisia ruokia, joten meillä on vaihdettu iltapuuro iltajugurttiin. Lisäksi E vetää juustoa (ja tietty raejuustoa) innolla, mikä on mahtavaa, koska äitinsä oli jo stressaantua riittävästä kalsiumin saannista.

    Mutta se juoman riittävyys. Ruokajuomista en usko hänen saavan riittävästi nestettä. Neuvola antoi yksinkertaisen vinkin: vettä kannattaa juottaa aterioiden välillä. Jos juotavaa tankkaa hulluna juuri ennen ruokaa, ei ruoka välttämättä enää uppoa. Aterian jälkeen juominen ei puolestaan huvita, sillä maha on täysi.

    Muuten imetyksen lopetus on sujunut ihan hyvin. E tuntuu tyytyneen kohtaloonsa, ja nyt, viikko ja päivä lopettamisen jälkeen, rinnat alkavat palautua urakasta. Pahin haikeilukin alkaa helpottaa. Hyvä aika oli.


  5. Oliko aika oikea?

    January 4, 2012 by Hanna-Mari

    Tänään oli kolmas päivä imetyksen lopettamisen jälkeen. Kahtena ensimmäisenä iltana isi vei E:n unille, mutta tänään oli ensi kertaa äidin vuoro.

    Hän ei ole ikinä nukahtanut yhtä helposti ja nopeasti. Pientä kitinää ja nukahtamisasentoon könyämistä, ja se siitä.

    Ilmeisesti aika imetyksen lopettamiselle oli nyt ihan ok. Eilen E oli vähän hämillään, tänäänkin kovasti tunkemassa syliin, mutta ei mitenkään kiukkuinen, ei erityisen itkuinen tai murjottava.

    Myös äidin olo alkaa helpottaa eilisen arkuudesta ja pinkeydestä. Toistaiseksi maito on vielä suht tukevasti eturintamassa eikä ole palannut verenkiertoon (mystiseltä kuulostava tapahtuma!), mutta tukalaa ei onneksi ole. Olen myös aavistellut, että ihan kuin olo olisi jotenkin selväjärkisempi, kirkkaampi, vähemmän sumuinen – hormonihiprakkavuoden jälkeen siis tosi outo.


  6. Se on loppu nyt

    January 3, 2012 by Hanna-Mari

    Lopetin imetyksen toissapäivänä. Päätin asiasta eilen. Tänään E on ollut vähän parka ja hämillään, huominen voi olla joko tuplasti pahempi tai sitten alkaa helpottaa.

    Tein imetyslopetuspäätöksen nyt, koska siihen oli hyvä sauma: tyyppi on saanut äidinmaitoa viime päivinä enää maksimissaan kahdesti päivässä, usein vain iltanukutuksella. Lisäksi hän on siirtymässä yksiin päiväuniin, joten on riittävän väsynyt puolenpäivän aikaan nukahtaakseen kohtuuajassa ihan muutenkin kuin rinnalle. (Joo, siirtymässä yksiin uniin – äsken hän oli nukahtaa lounaspöytään ja vetää nyt sikeitä. Tänään nukutaan siis mitä todennäköisimmin kahdet.)

    Vuoden ja kaksi viikkoa sitä kesti. Mutta haikeaa on! Tein päätöksen siksikin näin “jälkikäteen” (tajusin, että koko päivä on oltu imettämättä ja hyvin on mennyt, joten aloitetaan tämä heti nyt), sillä muuten se olisi todennäköisesti ollut paljon vaikeampaa. Jos olisi miettinyt, että vielä tämän viikon. Tai seuraavaan hampaantuloon asti. Tai vielä tänä iltana yhden kerran. Uskon, että vähemmillä kyynelillä mennään nyt, sekä tytär että äiti.


  7. Pillimaitotreeni

    December 19, 2011 by Hanna-Mari

    Nyt se on aloitettu: imetyksen tietoinen vähentäminen sekä samalla tietenkin totuttelu tavalliseen maitoon. Yksivuotias E on saanut olla äidinmaidolla pitkään, mutta nyt viime päivinä hänelle on annettu luomukevytmaitoa nokkamukista aamu- sekä iltapuurolla.

    Olen yksi, en tarvitse syöttötuolia.

    Ihan täydestä lehmänmaito ei neiti-ihmiseen uppoa. Hän tarttuu kyllä mukiinsa hanakasti, mutta jää selvästi pohtimaan makua jokaisen huikan jälkeen – ja purskauttaa aina puolet pitkin rinnuksia.

    Tänään testasimme ensi kertaa myös pilliä. E:n Wayne’s Coffee -napostelulounaaseen kuului pillimaito, josta hän sai kyllä imaistua ihan oikein, mutta ei ollut kovin motivoitunut koko toimintaan. Maustako se on kiinni? Vai lämpötilasta?

    Yksivuotisneuvolasta mukaan saatiin ohjeet, joiden mukaan 1-6-vuotias lapsi tarvitsee päivittäin kuusi desiä maitovalmisteita saadakseen riittävästi kalsiumia. Jotenkin on vaikea käsittää, että yksivuotias tarvitsee maitoa ihan yhtä paljon kuin reippaasti isompi eskarilainen. Eiköhän tuohon kuuteen desiin päästä pikku hiljaa…

    No, ehkä asiaa on turha pohtia sen enempää – vielä. Jatketaan harjoituksia, lisätään maitomääriä pikku hiljaa ja annetaan sen syrjäyttää imetys kaikessa rauhassa. Toivottavasti. Kunhan se ei vuotta veisi.


  8. Huuda Helmi

    November 6, 2011 by Hanna-Mari

    Helmi ja syömäpuuhavauva.

    Imetysnukke-huutokauppaan on juuri tullut Helmi sekä vauvansa, jotka ostamalla lahjoittaa koko summan Unicefille. Olipa kiva ommella tämä!


  9. Puhu imetyksestä

    October 20, 2011 by Hanna-Mari

    Kas, imetysviikkokin on olemassa, ja sitä vietetään näköjään nyt. Tänä vuonna teema on puhu imetyksestä. Ok.

    Ennen E:tä en tiennyt vauvojen syömisasioista kuin joitakin perusteita. Imetyksen tuki ry:n ihmiset olivat mielestäni hippilauma, jotka imettävät lapsiaan kouluikään saakka.Ei mitään hajua, oli vastaus, kun synnytyssuunnitelmakäynnillä Haikaranpesässä kyseltiin miten kauan olen ajatellut imettää. Ehkä puoli vuotta, arvelin.

    Tyypin alkupäivät olivat hankalia, hän sai sairaalassa lisämaitoa matalan verensokerin vuoksi ja äiti juoksutti hoitajia opastamaan asennon löytämisessä joka ikisellä imetyskerralla. Kotona hommasta ei meinannut tulla enää mitään, mutta neuvola onneksi lähetti meidät tunnin mittaiselle vastaanotolle imetykseen erikoistuneen hoitajan luo, jonka ansiosta homma lähti sujumaan.

    En ollut varautunut siihen, miten sitovaa imetys on. En ollut ikinä kuullutkaan, miten ison osan vuorokaudesta minikokoinen ihminen voi käyttää syömiseen (miten ihmeessä useamman lapsen äidit ratkaisevat tämän yhtälön?). Sormet riittävät hyvin äidin iltamenojen laskemiseen kymmenen viime kuukauden ajalta, kun E on ollut olemassa, ja vasta viikko sitten häntä alettiin vieroittaa yösyöpöttelyistä vieressä nukkuen. Päiväimetyksissä mennään edelleen tyypin tahdissa, eikä niistä ole toistaiseksi kiirettä karsia. Minä ennen E:tä olisi ollut näistä lukemista järkyttynyt. Nyt ei oikeasti tunnu missään.

    Kaikille sama meininki ei tietenkään sovi. Joillakin imetys ei kerta kaikkiaan onnistu. En haluakaan tuputtaa omia toimintamallejani kenellekään. Minusta on kiinnostavaa, miten paljon pienikokoinen uusi asuinkumppani voi muuttaa vanhempiaan, tässä tapauksessa äitiään. Ihan ok suuntaan.


  10. Unikoulusta iltaa!

    October 17, 2011 by Hanna-Mari

    Isäkuukauden päätteeksi pidetty kolmen yön unikoulu on ollut toistaiseksi menestys (voimakasta puun koputusta tähän). Ideana oli saada kymmenkuinen E nukahtamaan ilman maitoa – myös yöllä, kun hän herää kiipeilytreeneihinsä.

    Kymmenen kuukautta olemme eläneet hyvin tarkkaan E:n tahtisesti. Tähän saakka tyyppi on saanut syödä aina halutessaan myös öisin. Periaatteessa minulla ei olisi mitään yhtä tai kahta yösyöpöttelykertaa vastaan vieläkään, mutta koska kertoja alkoi olla joka yö neljä tai enemmän, päätimme kokeilla, josko hän olisi niistä valmis luopumaan. Metodina hyvin lempeä tassuttelu, ja syliin aina, kun huuto alkaa yltyä. Kouluttajana toimi isi, korvatulppia käytti äiti, iltamaidot ennen nukkumaan menoa tarjoiltiin makuuhuoneessa tutun iltalaulun kera.

    Protestointia tuli lopulta yllättävän vähän. Ensimmäisenä yönä E mellakoi kaksi tuntia puolen yön aikaan, mutta rauhoituttuaan veti unta lopulta varttia vaille seitsemään asti. Toisena yönä hän heräsi pirtsakkana ennen neljää, sai lopulta maitonsa puoli viiden maissa (aikomus oli, että ennen viittä ei imetetä) ja nukkui aamukahdeksaan. Kolmantena yönä unta vedettiin hienosti seitsemän paikkeille asti. Viime yönä hän metelöi ankarasti ennen puoltayötä, vaipui sitten sinnikkäällä syliin ja takaisin -toistolla sekä noin kolmellakymmenellä kissalaululla uneen, tankkasi kerran puoli kuuden aikaan ja uinui sen jälkeen kahdeksaan asti omassa sängyssään. Äsken löysin hänet istumasta sängystään, nostin hetkeksi syliin ja laskin takaisin, ja toistaiseksi siellä nukutaan.

    Äitinäkökulmasta yhtenäinen uni on ollut kova juttu. Tältä normaali-ihmisestä siis tuntuu! Vaikka valvomista meillä on varmaankin ollut onnekkaan vähän, eivät yöt ole ehjiä olleet. Haikeuttakin on ilmassa. Vieressä nukkuva E oli ihana. Onneksi hän on ihana myös omassa sängyssään – ja äidin yöimetysselkä kiittää oietessaan pikkuhiljaa. Katsotaan, miten homma etenee (voimakasta puun koputtelua tähän).