Rss Feed

Lisäjännitystä lautasesta

August 29, 2011 by Hanna-Mari

Lautashommat hallussa...

Jos tuntuu, että sormiruokailijan ruokapöydässä kaikki alkaa sujua aiempaa siistimmin, on siihen helppo lisätä jännitysmomentti: lautanen.

Lopettelimme äsken lounasta (resepti tulossa!), jonka aikana E sai ruokansa suoraan lautaselta toista kertaa koskaan. Annoin suoraan ihan oikean posliinilautasen, sillä kevyet muovilautaset ne vasta lähtisivätkin lentoon, eikä meillä edes taida olla sellaisia.

Ensimmäiset reilu puoli tuntia meni hienosti: tomaattinen tofupata kelpasi hyvin, ja tyyppi keskittyi nimenomaan syömiseen, ei lautasen liikutteluun. Hyvän alun ansiosta äiti unohtui kääntämään selkänsä ruokailutoiminnalle, ja sitten räsähti. Ruokaa ei mennyt hukkaan juuri lainkaan, sillä E oli popsinut jo lähes kaiken lautaseltaan, mutta sirpaleiden keräilyyn meni aikansa.

...ja lautanen lattialla.

Kun kerran sotkettiin, oli helppo jatkaa samalla linjalla, ja tarjota E:lle vettä suoraan lasista. Käytössä oli snapsilasi (ettei tyypille tulisi juon ämpäristä -fiilistä), ja sen käyttö sai neidin sätkyttelemään innosta. Toistaiseksi äiti piti lasista tiukasti kiinni. Kallistusasioita voisi ehkä kuitenkin opetella aluksi muovimukilla.


2 kommenttia »

  1. Anna says:

    Haa! Ellalla Hansu-ilme:D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>