Rss Feed

February, 2012

  1. Vähän kokkausrauhaa

    February 28, 2012 by Hanna-Mari

    Tässä vaiheessa pannulappuhylly on jo tyhjennetty.

    Jotta kaikki viisi ateriaa päivässä saadaan valmistettua, täytyy E:lle kehittää viihdykettä siksi aikaa. Hän on äärimmäisen kiinnostunut keittiön tapahtumista, vaatii päästä kurkistamaan leikkuulaudalle, kommentoi liedeltä kuuluvia räiskähdyksiä ja hermostuu, ellei saa osallistua.

    Tiskikoneen avaaminen on meillä varma tapa saada lapsi hetkeksi hiljaiseksi. Täytyy tsempata ajoituksen kanssa, jotta astiat ovat puhtaita sillä hetkellä, kun ruoanlaitto alkaa. Veitset ja muut vaara-asiat otetaan toki ensin pois.

    Ja ei. En kokkaa 14 lämmintä ateriaa viikossa. Suuret ruokasatsit ja tänään lämmitettävä eilisen jämä ovat selviytymiskeinoja, joista ei tingitä.


  2. Suolatonta leipää kaupasta

    February 27, 2012 by Hanna-Mari

    Hei, olen suolaton.

    Eikö huvita leipoa suolatonta leipää itse? Ei ehkä tarvitsekaan. Tämä leipäpussi lymysi kaupan hyllyllä tänä aamuna. Leipomo on Haagan leipä, tuote grahamrouhevuoka ja suolaa ei ollenkaan. Eikä lisäaineita! Sokeriripsaus leivässä näköjään on, mutta se nyt on pieni synti. Enpä ole ennen moista leipähyllyssä nähnyt.


  3. Eka hampurilainen

    February 25, 2012 by Hanna-Mari

    Ei tullut lelua tämän kylkiäisenä, mutta hyvin maistui.

    Viikonlopun kunniaksi lohiburgereita! Tämän E:n hampurilaisen täytteenä on pala paistettua lohta, hiukan salaattia sekä viipale emmental-juustoa. Ruissämpylä on voideltu kevyesti voilla.

    Syömistekniikka on tämä: Puretaan hampurilainen osiin. Ihmetellään salaattia, laitetaan se sivuun. Syödään juusto ja lohi. Käydään leivän kimppuun keskikohdasta alkaen (siitä, jossa on ollut eniten voita). Maistetaan salaattia, todetaan se hankalaksi käsiteltäväksi kuudella hampaalla, pudotetaan se lattialle.

    Aikuiset syövät muuten samaa, mutta chilimajoneesilla höystettynä. Nam.


  4. Kippis kauramaidolla!

    February 23, 2012 by Hanna-Mari

    Prinsessauutisia Ruotsista, niisk! E kilistelee asialle mukillisella lempijuomaansa, kauramaitoa. Tavallinen maito ei uppoa edelleenkään, joten päätimme testata kauraversion maistuvuutta.

    Ja maistuuhan se. Ensimmäistä kertaa E vetää jopa reilun desin verran nestettä ateriallaan, täysin eri meininkiä aiempaan verrattuna. Nyt alan olla vakuuttunut, että hän juo riittävästi päivän aikana. Jälleen kerran: ei pidä antaa omien ennakkoluulojen vaikuttaa. Antaa lapsen päättää itse, mistä hän pitää.

    Ainakin Oatlylla olisi kauramaidosta luomuversiokin, mutta meillä käytetään tavallista, sillä siihen on lisätty kalsiumia.


  5. Harvinaiset herkut

    February 22, 2012 by Hanna-Mari

    Jaahas, uusi tuttavuus.

    Tiukkisäiti lepsuilee, vuorossa tunnustuksia: Karkkipäivää E:lle ei ole luvassa mahdollisimman pitkään aikaan, mutta pullalla hän on päässyt muutaman kerran herkuttelemaan. Näin sitä vedellään rajoja ihan mielivaltaisesti.

    Ensimmäinen kerta taisi olla isomummin luona. E istui leveästi leivinuunin kupeessa oloasussaan, ja pisteli puolikkaan lettipullapalasen selvästi nautiskellen. No kai nyt, isomummin pulla on ihan järkyttävän hyvää.

    Pullalipsumista on tapahtunut myös kahvilakäynneillä. Pari viikkoa sitten, laskiaispullakauden alussa, piipahdimme Briossissa, jonka palvelua haukutaan näköjään pitkin kaupunkia. Käynnillämme kaikki oli ihan ok, mutta se pulla, se oli täydellinen. Laskiaispullat (huom: hillolla!) ovat tämän äidin heikkous, ja kun E pisteli omia, huomattavasti terveellisempiä eväitään, yritin syödä pullan pois mahdollisimman vähäeleisesti. Kun neiti sitä eväidensä jälkeen pyysi, sai hänkin palasen, eikä tehnyt pullasta sen jälkeen suurempaa numeroa.

    Muistaakseni jotakin tämänkaltaista herkuttelusta mainitaan myös Omin sormin suuhun -kirjassa. Kun esimerkiksi jälkiruokiin suhtaudutaan rauhallisesti, ei niistä lapsenkaan mielessä tule jotakin erityistä kiihtymystä aiheuttavaa. Ei siis “ooh, mitä salaisia herkkuja täältä löytyykään” -juttuja, vaan mieluummin luontevaa “maistetaanko marjarahkaa?” -suhtautumista. Niin kauan kuin se vain toimii.


  6. Kätevähkö kouru

    February 21, 2012 by Hanna-Mari

    Aika tyhjäksi meni tämä lautanen.

    Meillä syötiin kasvissosekeittoa (joo, taas, on tullut sen variointi tavaksi) tänään näin. Kaukalomallinen ruokalappu on melko hyvä, sillä siitä voi kaapia valumat takaisin syötäväksi. E hallitsee tämän jo itsekin, ja tyhjentää kourun siinä vaiheessa, kun lautanen alkaa näyttää tyhjältä.

    Tuotekehittely olisi kyllä kiva. Ruokalappu on varmaankin suunniteltu syötettäville lapsille, sillä se on niin leveä, että häiritsee hiukan käsien käyttöä. Hiukan kapeampi ja pidempi kourulappunen olisi loistava.

    Keiton kanssa naposteltiin kvinoaa sekä riisikakkuja. Tuntuu, että E on nyt päässyt tosissaan dippaamisen makuun ja hyödyntää sitä mielellään valuvien ruokien kanssa. Ehkä lusikka ja dippailu tukevat hyvin toisiaan syömisen opettelussa. Olisi loogista minusta se.


  7. Karkkipäivän aika?

    February 19, 2012 by Hanna-Mari

    Ystävä tiedusteli ksylitolipastillien sopivuutta lapselleen apteekissa. Osaako hän syödä karkkia, kysyi apteekintäti. Öö, hän on vähän päälle yksi. Emme ole kokeilleet.

    Asian taivastelun jälkeen aloin miettiä, sijaitseeko tämä meidän lähipiirimme lapsiperhetodellisuus kuplassa, jonka ulkopuolella on täysin normaalia antaa vuoden ikäiselle karkkia. Eihän siinä, kukin tavallaan. Mutta yksivuotiaalle, joka ei edes tiedä, mitä karkit ovat? Eikö niiden voisi antaa herkutella vaikka rusinoilla? Mitä minä nyt en ymmärrä?


  8. Kalaa ruotoineen, mikä ettei

    by Hanna-Mari

    Maistui.

    Äskettäin kävi näin: äiti perkasi E:n minikokoiset muikut kokonaan ruodottomiksi. Tyyppi maisteli ruokaansa tyytyväisenä, nappasi äidin lautaselta yhden kokonaisen ja söi sen selkäruotoineen, evineen kaikkineen. Otti lisää, ehkä kuusi-seitsemän kalaa kaikkiaan. Siinä teille, kalapuikot!

    Tätä ruokaa oli pakko tehdä pian uudestaan. Resepti on maailman helpoin, ja tuleepa käytettyä muutakin kalaa kuin lohta! Jos kalat ovat pikkuisia, ruodot saattavat tosiaan muhia niin pehmoisiksi, ettei niitä tarvitse vähän varttuneemman sormiruokailijan annoksesta edes poistaa. Harkintanne mukaan, kaverit.

     

    Pienet uunikalat

    • 500 g muikkuja tai silakoita (päät ja suolet perattu pois)
    • 1/3 dl oliiviöljyä
    • yhden sitruunan mehu
    • kuivattua tai tuoretta tilliä

    Huuhtele peratut kalat, ravista vesi pois. Laita uunivuokaan, ripottele päälle reilusti tilliä. Kaada öljyn ja sitruunamehun seos mukaan. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia-puoli tuntia kalojen koosta riippuen.


  9. Sormiruokailijan sotkupäivitys

    February 12, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijamme E on nyt syönyt itse kahdeksan kuukauden ajan (jopas, miten aika meneekään!). Atomeiksi räjähtäneet parsakaalit ja seinille lentänyt puuro ovat enää haaleita tahroja muistissamme, ja nykytilanne on tämä:

    - Lattia pysyy puhtaana, ellei neito päätä juuri silloin testailla painovoimaa. Roiskeita sinne ei kuitenkaan enää lennä. Lusikka usein kyllä.

    - Hihallisia ruokaviittoja käytämme enää harvoin, koska usein ruokalapulla pärjää. Poikkeuksena ovat toki valuvat ruoka-asiat, jotka noruvat kivasti pitkin käsivarsia hihalle ja kainaloon (välillä ruokapöydässä pitää nimittäin hiukan moikkailla ja tuulettaa).

    - Vaatteita menee kyllä pesuun päivittäin ruokailun jälkeen, mutta läpikastuneiden ruokalappujen, ei niinkään järkyttävien ruokatahrojen takia.

    - Siivoaminen on kaikkiaan muuttunut siedettäväksi, sillä se ei enää vaadi pöydänalaista konttausmaratonia eikä useaa harsoa.

    Johtopäätös? Sormiruokailuperheessä voi tuntua siltä, ettei sotku lopu koskaan. Jos ei lopu, niin aivan varmasti ainakin vähenee, ja rajusti. Ystäväperheiden samanikäiset lapset ovat kaikki sormiruokailijoita, joten lähipiirissä emme voi tehdä sotkuvertailua sormiruokailleen ja syötetyn, nyt itse opettelevan lapsen välillä. Se olisi nyt kiinnostavaa.


  10. Kvinoa, keittojen kaveri

    February 11, 2012 by Hanna-Mari

    Maa-artisokkakeittoa sekä kvinoakasa.

    Kvinoa on syrjäyttänyt riisikakut keittojen kumppanina. Syynä tähän on se, että lusikan käyttö sujuu koko ajan ketterämmin, joten pieni sakeutus riittää tekemään esimerkiksi sosekeitosta riittävän jämäkkää syötävää.

    Kvinoa on loistava lisuke, sillä siinä on muihin viljoihin verrattuna reippaasti enemmän proteiinia, mineraaleja ja vitamiineja. Lisäksi se on vatsaystävällistä matskua, eli mainiota ruokaa myös pikkutyypeille. Toistaiseksi olen käyttänyt kvinoaa pelkästään keittojen lisukkeena, joten juu, pitäisi selvästi alkaa kehitellä niitä reseptejä!

    Ja se lusikointi. Lisääntyy ja edistyy koko ajan, mutta kyllä meillä paljon ollaan edelleen sormiruokailulinjoilla. Välillä hämmästelemme, miten ohutta litkua E saa käsillään kauhottua. Suuri välipalaherkkunsa Yosa (kahta makua saa sokerittomina ja probioottejakin löytyy, ovat olleet meillä suurmenestys) katoaa hervottoman innostusreaktion jälkeen hetkessä lautaselta aina samalla kaavalla: ensin puolet käsin suurimpaan himoon, loput kaavitaan lusikalla erittäin tarkasti niin, että lautaselle ei varmasti jää mitään.