Rss Feed

January, 2012

  1. Flunssapotilaan erikoisherkut

    January 29, 2012 by Hanna-Mari

    Marjojen kanssa tarjoiltu maustamaton jugurtti on meillä pätevä mittari. Jos se ei maistu, on E kipeä.

    Pussi, joka aiheuttaa hepulin.

    Näin kävi eilen illalla, ja perusiltapalansa sijaan E sai syödä mitä mieli teki – kunhan söi. Raejuusto kelpasi, samoin kuivattu aprikoosi (kirkkaanoranssien sijaan kannattaa hankkia tummanruskeita luomuja, niissä ei ole säilöntäaineita) ja pienet täysjyväkeksit.

    Periaatteessa ärsyynnyn juuri lapsille suunnatuista välipalaherkuista. Se johtuu kenties siitä, että niin iso osa niistä on sokerilla ja väriaineilla kyllästettyä höttöä, johon on kenties lisätty ripaus vitamiineja – prosessoinnin jälkeen kun niitä ei muuten jäljellä voisi ollakaan. Nuo minikeksit ovat kuitenkin suolattomia ja sokerittomia, mutta E:n mielestä kerrassaan herkkua. Hän saa hepulin jo pelkän pussin nähdessään. Istui illalla sohvalla, sai katsoa Avaraa luontoa ja napostella keksejään.

    Jugurttia ja marjoja sekä voileipää on annettu iltapalana jo parin kuukauden ajan, kun huomasimme, että tyyppi sai tarpeekseen puurosta. Aamuisin se uppoaa edelleen hienosti. Tuleepa hyvä lisäsatsi kalsiumia iltapalalla.


  2. Sit tää söis tästä

    January 28, 2012 by Hanna-Mari

    Sormiruokailijallamme on kohta ikää vuosi ja kaksi kuukautta, ja lusikkaa hän käyttää jo melko hyvin. Myös ruokapöydän ulkopuolella.

    Kaavitaanpa tämä tyhjäksi.

    Kaikki lusikkaa etäisestikin muistuttavat esineet saavat ruokailuvälineen roolin, kun E kaapii niillä leikkiruokaansa milloin lelulaatikosta, milloin keittiön lattialle kaivamastaan pakasterasiasta. Lusikalla kaavitaan, se viedään suuhun ja sanotaan äänekkästi amnamnam!

    Lapset ovat mystisiä. Neuvolan odotustilassa E leikki itseään puolta vanhemman tytön kanssa. Hän oli poimivinaan jostakin jotakin jännittävää hyppysiinsä, tarjoili sitä uudelle leikkikaverille, joka välittömästi nappasi näkymättömän asian itselleen ja laittoi sen maiskutellen suuhunsa. Molemmat hykertelivät tyytyväisinä.

    Universaaleja ja sisäänrakennettuja ovat nuo leikkimisen säännöt. Ei niihin sanoja tarvita.


  3. Hylkää ennakkoluulosi

    January 15, 2012 by Hanna-Mari

    …sillä:

    - Jääkaappikylmä tofu sellaisenaan voi olla lapsesi mielestä ihan hillitön herkku, vaikka se sinusta maistuisikin lähinnä kumilta

    - Tavalliselle maidolle opetteleva lapsi voi juoda sata kertaa mieluummin piimää kuin maitoa, vaikka kumpikaan vanhemmistaan ei näin tee

    - Vauvaikäinen tyyppi voi olla hulluna todella kirpeisiin marjoihin, ja pistellä jopa tyrniä menemään ilmeenkään värähtämättä

    - “Oudot” elintarvikkeet, kuten keitetty kvinoa tai tattaripuuro voivat maistua jälkeläisen mielestä herkullisilta, vaikka aiheuttaisivat yökötystä vanhemmissa sukupolvissa.

    Joten kaikkea terveellistä tarjolle vaan, ja pidetään se oma ilme kurissa!


  4. Ekat sienet, nam

    January 12, 2012 by Hanna-Mari

    Tää oli ihanaa, saisko lisää?

    Yksivuotispäivä vapautti moniin uusiin makukokeiluihin, ja eilen vuorossa olivat sienet.

    Sienet ovat alle yksivuotiaiden kieltolistalla siksi, että ne sulavat huonosti. Mitään vatsavaivoja emme ekan testikerran jälkeen huomanneet. Korvasienten maistelua tyyppi saa kyllä vielä odottaa.

    Simppeli peruna-sienilaatikko valmistui kuivatuista tateista, aivan älyttömän hyvää. Niin myös E:n mielestä, joka söi kaiken sekä eilen että tänään, ja innostui myös klassisesti nuolemaan lautasensa.

    Näin se syntyi:

    Ensimmäinen sienilaatikko

    500 g peruna-sipulisekoitusta
    vajaa kourallinen kuivattuja tatteja (tai muita sieniä)
    noin desi vettä sienien liottamiseen
    2 dl luomukermaa
    mustapippuria
    emmental-raastetta

    Liota sieniä vedessä puolisen tuntia. Kaada peruna-sipulisekoitus, sienet liotusvesineen, kerma ja mustapippuriripaus uunivuokaan, sekoita. Ripottele päälle juustoa maun mukaan. Paista 200-asteisessa uunissa noin tunti.

    Juusto on tämän uuniruoan ainoa suolantuoja, ja sen antamisesta lapselle voi päättää kukin itse. Ruokaa on helppo annostella myös juustokerroksen alta. Meillä suolankäyttössä on nyt vähän relattu: aamupuuro menee edelleen ilman, päivän ruoat ovat suolattomia tai vähäsuolaisia, leipä tavallista ja E:n herkku, juustot, valitaan sieltä vähempisuolaisesta päästä.


  5. Miten saada lapsi juomaan tarpeeksi?

    January 9, 2012 by Hanna-Mari

    Imetyksen lopettaminen toi eteen uuden ongelman: miten saada tyyppi a) juomaan tarpeeksi maitoa ja b) ylipäätään juomaan riittävästi. Maito ei maistu E:lle käytännössä ollenkaan. Siedätyshoidamme asiaa aamupuurolla, jonka kanssa hän yleensä juo muutaman tilkan. Loppupäivän aikana ruokajuoma on piimää, joka onneksi uppoaa tyydyttävästi.

    En ole innokas tekemään maitopohjaisia ruokia, joten meillä on vaihdettu iltapuuro iltajugurttiin. Lisäksi E vetää juustoa (ja tietty raejuustoa) innolla, mikä on mahtavaa, koska äitinsä oli jo stressaantua riittävästä kalsiumin saannista.

    Mutta se juoman riittävyys. Ruokajuomista en usko hänen saavan riittävästi nestettä. Neuvola antoi yksinkertaisen vinkin: vettä kannattaa juottaa aterioiden välillä. Jos juotavaa tankkaa hulluna juuri ennen ruokaa, ei ruoka välttämättä enää uppoa. Aterian jälkeen juominen ei puolestaan huvita, sillä maha on täysi.

    Muuten imetyksen lopetus on sujunut ihan hyvin. E tuntuu tyytyneen kohtaloonsa, ja nyt, viikko ja päivä lopettamisen jälkeen, rinnat alkavat palautua urakasta. Pahin haikeilukin alkaa helpottaa. Hyvä aika oli.


  6. Ite söin lusikalla

    January 5, 2012 by Hanna-Mari

    Mutta lautanen on tyhjä!

    Maa-artisokka-perunakeitto on herkkua, jonka E pisteli reteesti lusikalla. Nyt hän onkii annoksensa puolikasta ruokalappunsa taskusta. Puolet jäi matkalle. Mutta lattialla ei ole mitään, ja komeaa oli yritys!


  7. Oliko aika oikea?

    January 4, 2012 by Hanna-Mari

    Tänään oli kolmas päivä imetyksen lopettamisen jälkeen. Kahtena ensimmäisenä iltana isi vei E:n unille, mutta tänään oli ensi kertaa äidin vuoro.

    Hän ei ole ikinä nukahtanut yhtä helposti ja nopeasti. Pientä kitinää ja nukahtamisasentoon könyämistä, ja se siitä.

    Ilmeisesti aika imetyksen lopettamiselle oli nyt ihan ok. Eilen E oli vähän hämillään, tänäänkin kovasti tunkemassa syliin, mutta ei mitenkään kiukkuinen, ei erityisen itkuinen tai murjottava.

    Myös äidin olo alkaa helpottaa eilisen arkuudesta ja pinkeydestä. Toistaiseksi maito on vielä suht tukevasti eturintamassa eikä ole palannut verenkiertoon (mystiseltä kuulostava tapahtuma!), mutta tukalaa ei onneksi ole. Olen myös aavistellut, että ihan kuin olo olisi jotenkin selväjärkisempi, kirkkaampi, vähemmän sumuinen – hormonihiprakkavuoden jälkeen siis tosi outo.


  8. Se on loppu nyt

    January 3, 2012 by Hanna-Mari

    Lopetin imetyksen toissapäivänä. Päätin asiasta eilen. Tänään E on ollut vähän parka ja hämillään, huominen voi olla joko tuplasti pahempi tai sitten alkaa helpottaa.

    Tein imetyslopetuspäätöksen nyt, koska siihen oli hyvä sauma: tyyppi on saanut äidinmaitoa viime päivinä enää maksimissaan kahdesti päivässä, usein vain iltanukutuksella. Lisäksi hän on siirtymässä yksiin päiväuniin, joten on riittävän väsynyt puolenpäivän aikaan nukahtaakseen kohtuuajassa ihan muutenkin kuin rinnalle. (Joo, siirtymässä yksiin uniin – äsken hän oli nukahtaa lounaspöytään ja vetää nyt sikeitä. Tänään nukutaan siis mitä todennäköisimmin kahdet.)

    Vuoden ja kaksi viikkoa sitä kesti. Mutta haikeaa on! Tein päätöksen siksikin näin “jälkikäteen” (tajusin, että koko päivä on oltu imettämättä ja hyvin on mennyt, joten aloitetaan tämä heti nyt), sillä muuten se olisi todennäköisesti ollut paljon vaikeampaa. Jos olisi miettinyt, että vielä tämän viikon. Tai seuraavaan hampaantuloon asti. Tai vielä tänä iltana yhden kerran. Uskon, että vähemmillä kyynelillä mennään nyt, sekä tytär että äiti.


  9. Kestääkö lasituttipullo ehjänä?

    January 2, 2012 by Hanna-Mari

    Ei hajonnut.

    Tuttipullot ovat kaikkiaan olleet meillä tosi vähällä käytöllä, mutta onneksi osa varastoon hankituista toimii myös nokkamukina. Lifefactoryn mukiksi muuttunut lasipullo pääsi tositestiin tänään.

    Heitelty on. Tuntuu kestävän.


  10. Kannattaako sormiruokailu?

    January 1, 2012 by Hanna-Mari

    Sotku, läheinen tuttavamme.

    Vuoden vaihtuminen sen aiheuttaa: on yhteenvedon aika. Aika kuluu huikean nopeasti.  Tämä blogi on ollut pystyssä jo reilut puoli vuotta, neiti E on kasvanut vauvasta taaperoksi ja on kehittynyt ruokailijana hurjasti. Katsoin äsken läpi valokuvia koko siltä ajalta, kun tyyppi on vetänyt kiinteää ruokaa. Oli ihana huomata konkreettisesti, miten paljon sotku on kesästä huvennut.

    Alkutilanne meillä oli tämä: E ryhtyi opettelemaan syömistä hiukan päälle viisikuisena, jolloin hänen eteensä annettiin kurkun ja melonin palasia. Vinkki tuli neuvolasta. Täysimetys oli riittänyt ravinnontarpeeksi siihen asti, ja kiinteitä alettiin harjoitella suoraan sormiruokameiningillä. Ensin olin aikonut täysimettää puolivuotiaaksi. Ruokatreenit aloitettiin kuitenkin aiemmin, ja perustelin tätä sillä, että E saa rauhassa harjoitella ruokaan tarttumista, suussa pyörittelyä ja nielemistä ennen kuin varsinaista tarvetta kiinteälle ravinnolle ilmenee.

    Harjoittelupaloista siirryttiin parin viikon sisällä pehmeäksi keitettyihin parsakaalinpaloihin. Mukaan tuli myös puuro: äiti tai isi täytti tyypin lusikan, ja hän sai itse viedä sen suuhunsa.

    Italian-reissulla, ravintolassa, jossa ei ollut syöttötuoleja.

    Nykyisin neitimme syö hyvin kaikkea, mutta myös nirsoilua on alkanut ilmetä (oma postaus tulossa!). Jouluaattona fiilistelimme ruokapöydässä puolitoista tuntia, josta E viihtyi seurueessa koko ajan – jatkuvasti hiljakseen syöden, vaatien välillä äänekkäästi lisää ranskankermaa ja selostaen tarkasti omia jouluasioitaan.

    Jännintä koko touhussa on ollut se, kasvaako tyyppi tarpeeksi. Koska niin on onneksemme käynyt, neiti on ollut hyvin motivoitunut syömiseen ja hoksannut nälän ja ruoan yhteyden nopeasti, jää miinuspuolia sormiruokailusta kaksi: sotku (joka onneksi vähenee koko ajan) ja hitaus (jonka toisaalta voi nähdä myös hyvänä puolena: kaikki saavat syödä rauhassa pitkän kaavan mukaan, kun pienintä seuralaista odotellaan).

    Tähänastisen kokemuksen perusteella suosittelen sormiruokailua ainakin kahdesta syystä. (Voin suositella sitä varmaan kymmenestä syystä, mutta ehkä kysyjää ei viitsi uuvuttaa heti tällä yli-innokkuudella, joten jutun juonen voi tiivistää kahteen pääasiaan…) Ensinnäkin se on lapselle luontaista. Puolivuotiaat vievät suuhunsa kaiken, mitä käsiinsä saavat, joten ruokailu onnistuu kyllä. Ruoan käsittely suussa ja sen nieleminen ovat opeteltavia asioita, mutta ne hoituvat harjoittelulla. Jos lapsi ei heti hoksaa nälän ja syömisen yhteyttä, häntä voi hyvin lisäksi syöttää. En ymmärrä, miksi sormiruokailussakaan pitäisi olla ehdoton.

    Ja se toinen syy? Yhteisiä ruokahetkiä. Ei helikopterileikkejä lusikalla, ei leluarmeijaa viihdyttämässä syötettävää lasta, ei loputonta suostuttelua, vaan rento meno. Tiivistettynä: tämä on älyttömän kivaa.