Rss Feed

May, 2011

  1. Selleri on ystävä

    May 23, 2011 by Hanna-Mari

    Etkö usko? En uskonut minäkään, ennen kuin uskalsin testata tätä ihanaa keittoa. Raaka-aineet ovat halpaa kunnon ruokaa, ja vaikka soppa kiehuu tunnin, se ei vaadi kuin nopeat esivalmistelut. Kookosmaito ei maistu ollenkaan liikaa, vaan pehmentää makua juuri sopivasti. Äläkä anna keiton kuravellimäisen ulkonäön hämätä!

    Alkuperäinen resepti on yhdestä suosikkiblogistani, Kemikaalicocktailista, mutta tässä nesteen määrää on muutettu mielestäni paremmaksi. Kutsu äitiystävät syömään, sillä reseptistä riittää neljälle.

    Linssi-selleri-kookoskeitto

    • sipuli
    • 3 sellerinvartta
    • 2 dl vihreitä linssejä
    • 1,5 rkl paprikajauhetta
    • 8 dl kasvislientä
    • 1 dl kookosmaitoa tai -kermaa
    • mustapippuria
    • tarvittaessa suolaa
    • öljyä

      Tästä se lähtee, sellerin ja ihmisen ystävyys.

     

    Pilko sipuli ja kuullota se öljyssä. Lisää pienityt sellerit ja paprikajauhe, kuullota hetki. Lisää kasvisliemi, linssit ja pippuri. Jätä muhimaan ja leiki lapsen kanssa tunnin ajan.

    Lisää lopuksi kookosmaito tai -kerma ja anna kiehahtaa. Maista, tarvitaanko suolaa lisää. Soseuta, jos haluat. Itse soseutan osittain niin, että sattumia jää.


  2. Ensikosketus

    May 21, 2011 by Hanna-Mari

    Äidin ja isin brunssilautaset olivat aamupäivällä niin kiinnostavia, että päätimme tarjota osuutta myös neiti E:lle, joka heräili sylissä aamupäiväuniltaan.

    Olisi mahtavaa kertoa, kuinka mallikelpoisesti kaikki sujui. Miten pieni ymmärsi heti, mistä oli kyse, ja alkoi natustaa hänelle tarjottua kurkku- sekä melonilohkoa napakoilla ikenillään. Juu ei. Evvk, tuumasi neiti; hän tunnusteli kyllä molempia tarjottavia käsissään, vei niitä hiukan suuhunsakin, mutta se siitä. Rajuin reaktio oli pieni puistatus, joka tuli kylmästä kurkkupalasta.

    Mutta tästä on hyvä jatkaa!

    Äiti, et oo tosissasi.


  3. Neuvolan sormiruokailuvinkit

    May 20, 2011 by Hanna-Mari

    Neuvolan sormiruokailuohjeet eivät tarjoa mitään uutta niille, jotka ovat lukeneet lajin raamatun, Gil Rapleyn kirjoittaman Omin sormin suuhun (WSOY). Parasta kirjassa on se, miten se kehottaa luottamaan lapseen ja hänen haluunsa sekä kykyynsä oppia.

    Neuvolan ohjeaanelonen kertoo perusasiat: “kun vauva osaa istua (tuettuna, jep), kurkottaa (kyllä), tarttua (todellakin), laittaa suuhunsa (aivan varmasti), liikutella ruokaa suussaan (ei mitään aavistusta) ja nielaista sen (hoitunee harjoittelulla), voit antaa hänen syödä omin sormin”.

    “Ole valmistautunut sotkuun, joka kestää kuukausia.”

    Ohjelappusen sävy on lakonisuudessaan hupsu. “Nielemisen oppiminen vie viikkoja ja sitä ennen ruoka putoaa suusta ulos”. “Kun lapsi alkaa tutkia ruokaa, ole valmistautunut sotkuun, joka kestää kuukausia”. Totta molemmat! On selvää, että touhu on aluksi treeniä. Ja sotku – sitä tulee joka tapauksessa, kun lapsi alkaa syödä itse. Miksei siis nyt heti?

    Hiukan tsemppausta tulee kuitenkin ihan ohjeiden lopussa, jossa todetaan se koko asian ydin: “Mitä enemmän annat vauvalle aikaa totutella ruokaan, haistella ja tunnustella sitä sekä leikkiä sen kanssa, sitä nopeammin hänestä tulee itsevarma ja taidokas ruokailija”. Aivan. Siksi koko touhuun onkin tarkoitus ryhtyä.


  4. Istumislupa, check

    May 19, 2011 by Hanna-Mari

    Terveisiä viisikuisneuvolasta! Neiti E saa nyt istua tuettuna luvan kanssa, sillä hänen alaselkänsä on jo komeasti suoristunut. Enää puuttuu se oikea syöttötuoli.

    Neuvola tsemppasi meitä sormiruokailusuunnitelmamme kanssa. Terveydenhoitaja nyökytteli kannustavasti ja printtasi mukaan kirjalliset ohjeet puoli vuotta täysimetetyn lapsen kiinteiden alottamiseen. Niistä löytyi myös perusohjeet sormiruokailuun.

    Neuvolan kannustus ei ole mikään itsestäänselvyys. Koulukunnat ovat ruoka-asiassa tiukassa, kuten imetyksenkin kanssa. “Älä vaan siihen hurahda”, totesi terkka sormiruokailusta äitiystävälle äskettäin. “Nyt järki käteen ja alat syöttää niitä geelimäisiä soseita”, sai toinen kuulla.


  5. Tajuton jämäpasta kesäkurpitsasta

    by Hanna-Mari

    En koskaan löydä tarpeeksi pieniä kesäkurpitsayksilöitä, jotta saisin käytettyä kokonaista kerralla. Muutenkin koko vihannes tuntuu välillä hankalalta: se jää helposti mauttomaksi liiskaksi, eikä mies anna kätkeä sitä lasagneen.
    Apu löytyi Saku Tuomisen keittokirjasta Aglio & olio – yksinkertaisen pastan a & o. Tämä on siitä hiukan säädetty versio. Pasta kiehuu kesäkurpitsalisän valmistumisen aikana. Annos on yhdelle.
    puolikas kesäkurpitsa
    yksi valkosipulinkynsi
    voita
    minttua (käytin sekä tuoretta että kuivattua)
    sormisuolaa 

    Heitä voi pannuun ja kesäkurpitsa perään. Kun se on hiukan pehmentynyt, lisää valkosipulinkynsi pienenä hakkeluksena ja anna muhia hetki. Muussaa kesäkurpitsaa hiukan paistolastalla. Päälle ripaus minttua ja hiukan sormisuolaa. Nauti pastan ja parmesanin kera.

    Alkuperäisessä reseptissä ei ollut lainkaan suolaa, ja siinä käskettiin lisäämään kastikkeeseen pastan keitinvettä, jos se tahtoo kuivua. Minusta ei ollut tarpeellista, mutta käytinkin reilusti voita. Ja oli ihan sairaan hyvää!

    Tämä ihanuus syntyy vartissa - eikä pienelläkään mene hermot.


  6. Tukiopetusta päiväkodissa

    May 17, 2011 by Hanna-Mari

    Maikkarin nettisivut kertovat, miten suomalaislapsia tutustutetaan kasviksiin ja hedelmiin sapere-menetelmän avulla mm. keskisuomalaisissa päiväkodeissa.

    Menetelmän idea on, että pienet tutustuvat ruokiin kaikilla aisteillaan kaikessa rauhassa. Sen ansiosta kasvikset ja hedelmät maistuvat paljon paremmin. Idea on siis käytännössä sama kuin sormiruokailussa.

    “Uusiin ruokiin kohdistuvien ennakkoluulojen on todettu vähentyvän, kun lapsilla on mahdollisuus omia aistejaan käyttäen tutustua eri ruoka-aineisiin”, uutisessa kerrotaan.

    Mahtavaa, että tällaista opetetaan, mutta miksi hemmetissä päiväkodeissa? Miksei kotona? Mitä siellä sitten oikein syödään?

    Voi tietysti olla, että meidänkin tyyppi osoittautuu supernirsoksi, joka kieltäytyy dramaattisin elkein kaikesta paitsi jäätelöstä ja ranskalaisista. Siinä tapauksessa punastelen nolona suurille suunnitelmilleni myöhemmin. Ennen sitä kysyn vaan, että mitä hittoa?

    Koko artikkeli täällä: http://www.mtv3.fi/makuja/ajankohtaista.shtml?1326150


  7. Aamiainen, joka valmistuu itsestään

    May 16, 2011 by Hanna-Mari

    Tässä blogissa vinkkaan resepteistä, jotka

    a) valmistuvat muutaman kuukauden ikäisen vauvan kärsivällisyyden määrittelemässä ajassa (siis hyvin nopeasti)

    b) maistuvat hyviltä.

    Ensimmäinen resepti on peruskamaa, nimittäin aamupuuro. Mutta ei mikä tahansa puuro! Tämä ihana uunipuuro valmistuu yhdessä yössä. Aamulla se täytyy vain kipata lautaselle ja lusikoida suuhun.

    Mainio uunipuuro

    Nam!

     

     

    (reseptistä riittää aamu- ja välipalaksi)

    0,75 dl ohrasuurimoita
    puolisen litraa maitoa
    suolaa
    voita

    Voitele uunivuoka voilla. Kaada ainekset vuokaan ja laita komeus 90-asteiseen uuniin yöksi. Nauti aamulla esimerkiksi kanelin ja sokerin kera.

     

     


  8. Lusikkatreenit käynnissä!

    by Hanna-Mari

    Tyyppi on saanut D-vitamiininsa sekä maitohappobakteerit lusikasta jo pitkään. Tavallinen teelusikka ei ollut neidistä kovin houkutteleva, mutta ikioma pienipäinen vauvalusikka on sen sijaan hitti.

    Vitamiinit hän hörppää siitä hetkessä ja tarraa saman tien ruokailuvälineeseen napakasti kiinni.


  9. Riittääkö maito?

    May 14, 2011 by Hanna-Mari

    Imetys ei ollut aluksi helppoa. Ensin tyttö ei meinannut osata syödä synnytyksessä kipeytyneen niskansa takia. Kun homma alkoi sujua, se vei hemmetisti aikaa ensimmäisen reilun kuukauden aikana. Puuduttavinta touhu oli iltaisin: pieni oli rinnalla jopa viisi tuntia yhteen menoon – mitä nyt äiti uskalsi välillä kurottautua juomaan jotakin ja kääntää kylkeä.

    Imetyksen lopettaminen ei ole silti käynyt mielessäkään. Alun vaikeuksiin saimme loistavaa apua (neuvola kehotti hakeutumaan Haikaranpesän imetysneuvontaan), ensimmäinen kuukausi oli ohi ennen kuin huomasinkaan ja viime kuukausien ajan sankaritar on tankannut nopeasti ja tehokkaasti muutamassa minuutissa.

    Etukäteen en ajatellut imetyksestä ihmeitä. Suhtauduin siihen kuten koko lisääntymiseen yleensä: katsotaan sitten, vaihe kerrallaan. Ulkopuolisten kommentit ovatkin olleet tässä se hämmentävä osuus. Kun Ellan ikä ja ruokavalio tulevat puheeksi (ja ne tulevat aina, kuohuttava aihe kun on), on reaktio joko oudoksuva “ai, sulla on riittänyt maito” tai ihastelevan hämmästynyt “miten ihanaa, sulla on maito riittänyt”. Varovasti olen vastannut, että nykyopeilla se riittää kyllä, kunhan antaa lapsen syödä aina, kun hän sitä toivoo.

    Nykyopeilla se riittää kyllä, kunhan antaa lapsen syödä aina, kun hän sitä toivoo.

    Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee täysimetystä puoli vuotta ja osittaista siihen saakka, että lapsi täyttää kaksi. Suomalaisvauvoista vain prosentti saa pelkkää äidinmaitoa ensimmäiset kuusi kuukautta, ja nelikuiseksi täysimettää vain joka kolmas. Ystävä on kätilö, ja hän arvelee yhtälön johtuvan ainakin tiedon puutteesta sekä asenteista. Joissakin synnytyssairaaloissa pullomaitoa tarjotaan kuulemma saman tien, koska “ei äidiltä kuitenkaan mitään heti tule”.

    Suorittamiseenkin taipuvaisena olin pitkään sitä mieltä, että meidän lapsi ei kyllä saa pisaraakaan muuta kuin äidinmaitoa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Nyt kanta on hiukan loiventunut. Kunhan viisikuissynttäri on vietetty, alamme kutsua neitosta varovasti ruokapyötään.


  10. Täällä ollaan!

    by Hanna-Mari

    Ella ja essu -blogissa minä, 33-vuotias lähes puolivuotiaan tytön äiti, kerron ensiaskelistamme ruoan maailmassa. Pääosassa on lapsen ruoka ja syömisen opettelu, sivuroolissa se, miten äiti ehtisi syödä hyvin vauva-arjen hellyttävässä kaaoksessa.

    Kokemusten ja reseptien lisäksi blogissa kerrotaan tutkimuksista ja asiantuntijoiden vinkeistä.

    Ella, blogin sankaritar, on tähän saakka pärjännyt mainiosti äidinmaidolla. Hanna-Mari, ensikertalaisäiti, kirjoittaja ja harrastajakokkaaja, suunnittelee sormiruokailua ja haaveilee tyttärensä olevan taaperona ennakkoluuloton pieni kulinaristi, joka osaa syödä itse.

    Tervetuloa seuraamme!